Julkaistu

Sinilevä – koiran sinilevämyrkytys, oireet ja hoito

koiran sinilevämyrkytys

Sinilevä on Suomessa tuttu kesäinen vieras, mutta se tuo mukanaan myös riskejä. Niin ihmiset kuin eläimet voivat saada sinilevästä myrkytysoireita. Tässä artikkelissa käsittelemme sinilevää, koiran sinilevämyrkytystä, sen oireita ja hoitoa.

Tarkista sinilevätilanne lähelläsi Järviwikin valtakunnallisesta leväseuranta-palvelusta.

Mitä sinilevä on?

Sinilevät eli sini-/syanobakteerit ovat osa Suomen luontoa, mutta rehevöityessään vaarallisia koirille sekä monille muille luontokappaleille. Sinilevä on Suomen ainoa myrkyllinen levä. Kaikki sinilevä ei ole myrkyllistä, mutta siihen tulee aina suhtautua mahdollisena terveyshaittana, sillä myrkyllisyyttä ei erota näön, hajun tai maun perusteella.

Pienikin määrä myrkyllistä sinilevää voi aiheuttaa myrkytyksen. Sinilevää syntyy etenkin lämpimällä ja tyynellä säällä, sopivissa ravinneolosuhteissa vielä enemmän, ja tietenkin juuri helteellä etsitään helpotusta ja viilennystä vedestä. (Sinileväinfo, Terve.fi, THL, Yle)

Sinilevän tunnistaminen

Jos sinilevää on vain vähän, näyttää se vedessä vihreiltä tai kellertäviltä, siitepölymäisiltä hiukkasilta. Tuulettomalla säällä levästä voi muodostua veden pinnalle harsomainen kalvo. Veden liikkeen mukana rannalla voi ilmestyä raitoja, jotka koostuvat levästä. Kun sinilevää on enemmän, hiukkasista muodostuu isompia lauttoja. Tällöin rannoille voi kasaantua enemmän levää. Sinilevä voi saada veden näyttämään vihreältä. (Järviwiki, THL)

Sinilevää Köyliönjärven rannassa.
Sinilevää Köyliönjärvessä. Kuva: kallerna, lisenssi CC BY-SA 3.0

Vedessä olevaa levää voi koettaa kepillä ja yrittää nostaa levää kepillä. Sinilevä hajoaa sitä koskettaessa hiukkasiksi, muut levät ovat nostettavissa eri asteisesti. Jos keppiin jää mitään levää roikkumaan, ei kyseessä ole sinilevä. (Järviwiki)

Sinilevätilannetta voi seurata myös Järviwikin valtakunnallisesta leväseuranta-palvelusta.

Mikä tekee sinilevästä myrkyllistä?

Monet sinilevälajit tuottavat ihoa ärsyttäviä aineita sekä myrkkyjä, jotka vaurioittavat maksaa, munuaisia, hermostoa, sydäntä, suolistoa ja mahalaukkua. Eri sinilevät tuottavat erilaisia myrkkyjä. Koira voi altistua myrkylle ihon, suun tai hengitysteiden kautta. Kosketus leväiseen veteen voi aiheuttaa iho-oireita, mutta levää voi myös jäädä turkkiin ja koiran nuollessa turkkia levä päätyy suuhun ja elimistöön. Koira voi tietenkin myös juoda vettä, jossa on sinilevämyrkkyjä. Myrkytys ei ole kovin yleinen, mutta riskit on hyvä tiedostaa, tunnistaa ja näin välttää. Joka vuosi muutama koira kuolee sinilevämyrkytykseen. (Agria, Sinileväinfo, THL, Yle)

Sinilevän ja sinilevämyrkytyksen aiheuttamat oireet ja hoito

Sinilevän aiheuttamat oireet riippuvat altistumisen vakavuudesta ja myrkyn määrästä ja myrkystä (sinilevälajista). Myös koiran koko ja ikä vaikuttavat. Jos koira tai kissa on uinut, leikkinyt tai kastunut leväpitoisesta vedestä, muttei juonut sitä, voi pelkkä turkin ja ihon pesu riittää hoitokeinoksi, jos muita oireita ei ole ilmennyt. Oireet näkyvät yleensä nopeasti, jo tunnissa altistuksesta, ja niiden ilmettyä tulee ottaa heti yhteyttä eläinlääkäriin, jolloin koiraa voidaan vielä auttaa.

Sinilevän aiheuttamat vauriot kohdistuvat varsinkin munuaisiin ja maksaan aiheuttaen vaurioita ja akuutin vajaatoiminnan. Sinilevän aiheuttamia akuutteja oireita ovat levottomuus, tärinä ja oksentaminen. Myös vaaleat limakalvot, ripuli, hengitysvaikeudet ja kuolaaminen ovat mahdollisia oireita. Tätä seuraa lihaskrampit, huojuminen ja tasapainon menettäminen, jopa halvausoireita voi esiintyä. Koira voi olla sekava ja tajunta häiriintynyt. Kun tajunta on häiriintynyt, sinileväpitoista vettä juonutta koiraa ei tule enää oksettaa!

Jos eläinlääkäriin on pitkä matka, voidaan harkita koiran oksennuttamista jo ennen eläinlääkäriin menoa – soita kuitenkin heti eläinlääkärille, jotta saat juuri teidän tilanteeseenne sopivat toimintaohjeet. Edellytys oksennuttamiselle on se, että syöminen/juominen on tapahtunut viimeisen tunnin aikana ja koira vielä on tajuissaan eikä sillä ole pahoja neurologisia oireita.

Oksetettaessa kannattaa koiralle ensin antaa isompi määrä jotakin ruokaa, esimerkiksi maitotuotteita, märkäruokaa, puuroa, pehmeätä leipää, maksalaatikkoa tai pehmennettyä koiranruokaa. Koiran on helpompi oksentaa, kun sen maha on täynnä. Odota 5 minuuttia, jotta myrkyt sekoittuvat ruokamassaan. Sen jälkeen koiraa voi oksennuttaa antamalla suun kautta 3% vetyperoksidia 1-3 ml/kg. Maksimissaan kuitenkin 10–15ml. Soittamalla eläinlääkärille, saat koirallesi sopivan annoksen selville. Suolalla oksettamista ei enää suositella.

Jos koira ei oksenna, älä anna uutta annosta vaan suuntaa eläinlääkäriin. Jos lääkekaapista löytyy lääkehiiltä, niin se on hyvä antaa oksennuttamisen jälkeen ruuan kanssa tai sekoitettuna pieneen vesimäärään ja ruiskun kautta suoraan suuhun. 

Tilanteesta riippuen koira pestään tai huuhdellaan, jotta turkissa olevia myrkkyjä saadaan huuhdottua pois.

Varmista, ettei koira pääse nuolemaan enempää myrkkyä itseensä eläinlääkärimatkan aikana!

Sinilevän aiheuttamaan myrkytykseen ei ole vastalääkettä, mutta oireita voidaan lievittää ja hoitaa erilaisilla tukihoidoilla. (Agria, Evidensia)

Milloin sinilevälle altistunut koira pitää viedä lääkäriin?

Jos epäilet, että koirasi kärsii myrkytysoireista, ota heti yhteyttä eläinlääkäriin ja suuntaa sinne mahdollisimman pian. Jos koirasi on vesistöllä käynnin jälkeen levoton, huojuu tai tärisee, oksentelee, voi kyseessä olla sinilevämyrkytys. Pahassa tapauksessa koira voi menehtyä jopa tunnin kuluessa, joten nopea toiminta on tärkeää. Sinilevämyrkytyksen saanut koira tarvitsee usein sairaalahoitoa. (Agria, Terve.fi, THL)

Saako koira tai kissa uida ja leikkiä sinileväisessä vedessä?

Jos vedessä on saattaa, on havaittu äskettäin on sinilevää, ei lemmikin pesua tai uittamista suositella. Vaikkei vedessä enää näkyisi levää, se ei sulje myrkkyjen mahdollisuutta pois. (THL)

Saako janoiselle lemmikille antaa juotavaksi vettä, jossa saattaa olla sinilevää?

Jos vedessä on havaittu äskettäin tai on tällä hetkellä sinilevää, ei vettä saa käyttää koiran juomavetenä, edes keitettynä. Keittäminen ei tuhoa sinilevämyrkkyjä. (THL)

Lähteet

Agria: Koiran sinilevämyrkytys
Evidensia: Toimi näin, jos koira tai kissa saa suuhunsa sinilevää
Järviwiki: Näin teet sinilevähavainnon
Järviwiki: Valtakunnallinen leväseuranta -palvelu
Sinileväinfo
Terve.fi: Sinilevä
THL: Sinilevät eli sinibakteerit
Yle: Koira voi kuolla sinilevään – Jo pieni määrä levävettä voi olla kohtalokasta
Simola O. , Wiberg M, Jokela J, Wahlsten M, Sivonen K, Syrjä P. Pathologic findings and toxin identification in cyanobacterial (Nodularia spumigena) intoxication in a dog. Vet Pathol. 2012(5):755-9

Lisää kesäaiheisia artikkeleja

TassuAvulla pidät lemmikkisi terveys- ja harrastustiedot kätevästi kännykässäsi ja seuraat esimerkiksi koiran kipua Helsingin yliopiston kehittämän kipumittarin avulla.

Uusimmat artikkelit