Kissa nuolee itseään yleensä itsensä siistimiseksi tai esimerkiksi hajun levittämiseksi. Epänormaalia tai yltiömäistä itsensä nuolemista aiheuttavat mm. kutina tai muu ihoärsytys, kipu, stressi ja erilaiset sairaudet sekä infektiot. Toisinaan omistaja taas voi huomata, ettei kissa enää pese itseään yhtä paljon kuin ennen.
- Itsensä siistiminen ja turkin hoito
- Ruumiinlämmön säätely
- Hajun levitys
- Aktivoinnin puute
- Milloin nuoleminen on epänormaalia?
- Kissa nuolee itseään vähemmän tai harvemmin kuin aiemmin
Kissa nuolee itseään pestessään turkkiaan
Kissat ovat siistejä eläimiä, jotka käyttävät paljon aikaa itsensä siistimiseen. Pesemällä itseään kissat pitävät turkkinsa puhtaana esimerkiksi liasta ja pölystä.
Kissat myös estävät turkkinsa takkuuntumista nuolemalla sitä karhealla kielellään. Peseminen on rentouttava ja virettä laskeva toiminto, joten kissa voi yrittää rauhoitella itseään nuolemalla.
Kissa nuolee itseään ruumiinlämmön säätelemiseksi
Peseminen säätelee myös ruumiinlämpöä: kun kissa nuolee itseään, stimuloi se ihon rauhasia, jotka erittävät rasvaa ja nuolemalla kissa levittää rasvan turkkiinsa. Tuo rasva tekee turkista vedenkestävän ja auttaa pitämään kissan lämpimänä.
Toisaalta kissa voi itseään nuolemalla pyrkiä laskemaan ruumiinlämpöään. Nuolemisen seurauksena turkki kostuu ja kosteuden haihtuessa kissa viilenee. Kissan voikin usein nähdä nuolemassa itseään samalla, kun se köllöttelee auringonpaisteessa ikkunan edessä.
Kissa nuolee itseään hajun levittämiseksi
Kissat elävät hajujen maailmassa ja niille on erittäin tärkeää, että ne tuoksuvat itseltään – ominaistuoksu on kissan identiteetti. Nuoleminen myös levittää hajuja, joten kissa voi esimerkiksi leikkihetken jälkeen nuolla itseään, jotta se alkaa tuoksumaan taas omalta itseltään.
Kissaemo nuolee pentujaan ja levittää hajuaan niihin vahvistaen näin keskinäistä suhdettaan. On siis normaalia, että kissa nuolee itseään.
Aktivoinnin puute
Kissa voi nuolla itseään tekemisen puutteen takia, kun sillä ei ole muuta virikettä kuin itsensä peseminen. Lue lisää kissa aktivoinnista täältä.
Milloin nuoleminen on epänormaalia?
Joskus nuoleminen kuitenkin on epänormaalia käytöstä: yltiömäinen itsensä siistinä pitäminen ja nuoleminen voi olla oire jostakin muusta tekijästä. Kissalla saattaa olla joku nuolemista aiheuttava fyysinen tekijä kuten kipu tai nuoleminen saattaa olla merkki stressistä.
Liiallisen nuolemisen seurauksena kissan turkkiin ilmestyy usein vähäkarvaisempi, jopa karvaton alue tai useita alueita. Yleensä nuoleminen kohdistuu vatsaan, takareisien sisäsivuihin, nivusalueeseen ja toisinaan myös etujalkoihin, selkään ja muualle, minne kissa yltää nuolemaan.
Omistaja ei aina huomaa nuolemista, sillä osa kissoista nuolee itseään ainoastaan silloin kuin omistaja ei ole näkemässä. Mikäli siis huomaa kissalla karvattomia alueita, kannattaa epäillä kissan nuolleen karvat pois, vaikkei olekaan nähnyt kissan nuolevan itseään.
Eläinlääkäri voi mikroskoopin avulla tarkistaa, ovatko karvat lähteneet nuolemisen seurauksena vai itsestään. Kun kissa on nuollut karvat pois, mikroskoopin läpi tarkastellessa havaitaan selvästi katkenneita karvoja.
Kutina tai muu ihoärsytys
Kissan liiallinen itsensä nuoleminen on yleensä merkki kutinasta tai muusta ärsytyksestä iholla, joka voi olla oire useasta tekijästä. Kutinaa voivat aiheuttaa kissoilla koirien tapaan niin ulkoloiset, sieni-infektiot, allergia, tulehdus kuin atopia.
Kutina voi oireilla kissalla itsensä pesemisellä, tassulla itsensä raapimisella, itsensä hankaamisella esimerkiksi sohvaan, itsensä puremisella eli ”kirputtamisella” ja näistä aiheutuneilla kaljuilla ihoalueilla, takkuuntuneella turkilla, turkin värkäytymisellä, katkennella viiksikarvoilla ja ihon ärsytyksellä. Kissan iho saattaa nykiä siihen koskiessa.
Äyriäiset ja kala on kissalle yleisiä allergiaa aiheuttavia ainesosia.
Kipu
Koiran tapaan kissa voi oireilla kipua nuolemalla itseään. Kivun aiheuttajia ovat esimerkiksi virtsatieongelmat, selkäkipu, mahakipu sekä nivelrikon aiheuttama kipu.
Kivun aiheuttama nuoleminen kohdistuu usein tiettyyn alueeseen, mutta kivun säteilyn takia alueita saattaa olla useita. Lisäksi kipu voi säteillä myös varsinaisesta kohdasta muualle, joten esimerkiksi lonkan nivelrikosta kärsivä kissa saattaa lannealueen sijaan nuolla takatassujaan.
Kissoilla, joilla on virtsaelimiin kohdistuvia ongelmia kuten virtsakiteitä tai -kiviä, esiintyy usein alavatsan runsasta nuolemista. Nuolemisen seurauksena alavatsan turkissa havaitaan usein muutoksia kuten kaljuuntumista ja jopa ihon paksuuntumista.
Myös muualle vatsaonteloon sijoittuva kipu voi aiheuttaa vatsan alueen nuolemista tai selän nuolemista. Kivun arvioinnissa voit käyttää apunasi kissan kipumittaria.
Stressi
Stressi voi aikaansaada kissalla pakonomaista itsensä puhdistamista, nuolemista ja raapimista. Kissa voi yrittää lohduttaa ja rauhoittaa itseään nuolemalla.
Nuoleminen voi olla myös sijaistoiminto. Kissa saattaa esimerkiksi toisen kissan kohdatessaan alkaa pesemään itseään, jos se tuntee olonsa epämukavaksi. Itsensä nuoleminen rauhoittaa ja tarjoaa vaihtoehtoisen toiminnon tälle ajalle, jolloin kissa tuntee olonsa epämukavaksi.
Epämukavan olon ja stressin aiheuttaman nuolemisen ehkäisemiseksi on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota kissan elinympäristöön:
- Ovatko kissan laumasuhteet kunnossa?
- Onko kissalle tarjolla tarpeeksi turvallinen elinympäristö?
- Onko kissan elämässä tapahtunut muutoksia esimerkiksi rutiineissa?
- Saako kissa tarpeeksi aktivointia?
- jne.
Sairaudet
Jotkut sairaudet voivat aiheuttaa nuolemista niin kivun kuin muidenkin tekijöiden kautta. Esimerkiksi virtsakiteet ja -kivet aiheuttavat virtsarakossa kipua, ja virtsaaminen on kivuliasta.
Hypertyreoosi eli kilpirauhasen liikatoiminta taas voi oireilla myös liiallisena itsensä nuolemisena ylienergisyyden takia.
Myös maha- ja suolisto-ongelmat voivat oireilla nuolemisella. Tällöin kissa usein nuolee myös muita asioita kuin itseään.
Kissa nuolee itseään vähemmän tai harvemmin kuin aiemmin
Toisinaan omistaja voi huomata, ettei kissa enää pese itseään yhtä paljon kuin ennen tai se jättää tietyt alueet pesemättä. Liian vähäinen peseminen voi johtaa esimerkiksi takkuiseen ja likaiseen turkkiin. Taustalla saattavat olla esimerkiksi nivelkivut. Kissa ei pysty enää kivutta pesemään selkäänsä, jolloin selkä alkaa takkuuntumaan.
On tärkeä tuntea oman kissansa rutiinit, jotta voi huomata niissä muutoksia. Pitkän aikavälin muutosten seuraamiseen voi käyttää apuna TassuApua.
Kirjoittaja
Tuulia Aherikko, ELL eläinlääkäri, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija