Julkaistu

Kissa oksentaa

kissa oksentaa

Kissa oksentaa lihansyöjänä helposti, eikä oksentaminen ole aina merkki mistään vakavasta. Kissan oksentelu voi olla säännöllistä tai satunnaista, ja joskus se liittyy selkeään syyhyn, joskus taas ei. Syy on kuitenkin aina hyvä selvittää. 

Kissa oksentaa satunnaisesti tai äkillisesti

Oksentaminen on kissalle luontainen keino päästä eroon sulamattomasta aineksesta, joka on päätynyt mahalaukkuun. Kissa oksentaa helposti myös stressin seurauksena, ja automatkustaminen voi aiheuttaa oksentamista. 

Jos äkillisesti alkava oksentaminen on rajua tai kissa oksentaa myös juomansa veden, on syytä hakeutua eläinlääkärille. Myös jos on mahdollista, että kissa on syönyt jotain myrkyllistä, kuten myrkyllistä huonekasvia, on käynti eläinlääkärissä tarpeen. 

Kissa oksentaa säännöllisesti

Jos kissa oksentaa säännöllisesti, kissa ei selkeästi oksenna esimerkiksi sulamattomia luunpaloja tai karvoja, oksentamiseen liittyy muita oireita tai oksennuksessa on esimerkiksi verta, on asiaa syytä tutkia tarkemmin. Oksentamisen syytä voidaan tutkia eläinlääkärissä.

Kissa oksentaa ruuan tai ruokavalion seurauksena

Joskus säännöllistä oksentelua aiheuttaa esimerkiksi sopimaton ruoka tai ahmiminen. Varsinkin kissanpennut saattavat popsia kuivamuonaa niin nopeasti ja niin paljon, että ne oksentavat hetken kuluttua syömisestä. Märkäruuan tai lihan kanssa samaa ongelmaa ei usein ole, sillä ne eivät samalla lailla turpoa mahassa.

Kissa oksentaa sairauden takia

Sairauksia, jotka voivat aiheuttaa kissalla oksentamista ovat esimerkiksi hypertyreoosi eli kilpirauhasen liikatoiminta, munuaisten vajaatoiminta ja suolistotulehdus. Myös myrkytykset voivat aiheuttaa oksentamista. Kun kissan oksentelun taustalla oleva sairaus saadaan hoidettua, myös oksentelu hellittää. Kuitenkaan esimerkiksi munuaisten vajaatoimintaa ei voida parantaa, mutta lääkityksellä voidaan helpottaa oireita. 

Hoito riippuu oksentelun syystä

Kissan oksentamisen hoito riippuu sen aiheuttajasta, joka tulee selvittää ennen hoitotoimiin ryhtymistä. Ahmiminen ja siitä seuraava oksentaminenkaan ei ole normaalia, vaan kissan syömistä tulisi pyrkiä hidastamaan esimerkiksi ahmimisen estokupilla.

Oksentavan kissan nesteensaamisesta tulee huolehtia, jottei kissa pääse kuivumaan.

Kissan oksentelut kannattaa kirjata muistiin TassuAvun terveyspäiväkirjaan, jolloin ne säilyvät hyvässä tallessa ja ovat helposti tarkasteltavissa esimerkiksi eläinlääkärikäynnillä.

Kissan oksentelun helpottaminen kissanruoholla

Eläinlääkäri Anna Hielm-Björkman vinkkaa, että kotikonstina kissan normaalia oksentamista voi helpottaa pitämällä kissan saatavilla kotona kissanruohoa. Ruohon syöminen auttaa kissaa oksentamaan esimerkiksi ruuansulatuselimistöön päätyneet karvat, sillä kuten kaikki tiedämme, kissat ovat siistejä eläimiä ja puhdistavat turkkiaan nuolemalla useita kertoja päivässä.

Lemmikkieläinliikkeissä myydään valmiiksi idätettyjä ruohoja ja myös siemeniä myydään useissa liikkeissä.

Onko kissallasi kipua?

Kissa tuntee kipua ja kärsii monista samoista sairauksista kuin me ihmiset. Kissa on kuitenkin mestari peittämään kipunsa ja usein kissan kipu täytyy lukea kissasta muilla tavoin.

Kissan kipumittari eli Feline Musculoskeletal Pain Index (FMPI) on yksi maailmassa laajimmin käytetyistä kissan kivun mittausmenetelmistä, jonka toimivuus on osoitettu kliinisiin tutkimuksiin perustuvalla näytöllä. Kyselymuotoista työkalua voi käyttää digitaalisesti TassuAvussa.

Kirjoittaja

Tuulia Aherikko, ELL eläinlääkäri, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija

TassuAvulla pidät lemmikkisi terveys- ja harrastustiedot kätevästi kännykässäsi ja seuraat esimerkiksi koiran kipua Helsingin yliopiston kehittämän kipumittarin avulla.

Uusimmat artikkelit