Julkaistu

Miksi koira läähättää?

koira läähättää

Jokainen koira läähättää joskus. Yleensä koiran läähättäminen on normaalia, mutta toisinaan läähättämisen taustalla on jokin muu tekijä.

Kuumuuden lisäksi läähättäminen voi johtua esimerkiksi kivusta, stressistä, sairaudesta tai rasituksen aiheuttamasta happivajeesta. Myös myrkytys voi oireilla läähättämisellä.

Kokoaikainen läähättäminen ei ole normaalia ja yhtäkkinen ilman syytä alkava läähättämisen lisääntyminen on hyvä syy viedä koira eläinlääkäriin. Tällöin omistajan kannattaa kiinnittää huomiota myös muihin mahdollisiin oireisiin ja muutoksiin koiran käyttäytymisessä.

Koira läähättää kuumuuden takia

Koirat eivät hikoile samalla tapaa kuin ihmiset, joten läähättäminen on koirille luonnollinen itsensä viilentämiskeino. Yleensä läähättäminen johtuukin kuumuudesta.

On normaalia, että koira läähättää kuumassa ympäristössä tai leikin tai liikunnan jälkeen. Ylipainoiset ja lyhytkuonoiset koirat läähättävät usein kuumuuden takia helpommin.

Pahimmillaan kuumuus kuitenkin johtaa lämpöhalvaukseen, joka oireilee nopealla hengittämisellä, läähättämisellä, kuolaamisella, ripulilla, oksentelulla ja tajunnan tason heikkenemisellä. 

MAINOS

Miten estää koirasi ylikuumeneminen

CBD-öljyn sisällyttäminen koirille lemmikkisi kesähoitorutiineihin voi tarjota lisätukea lämpöstressiin, jonka seurauksena joskus koira tärisee, läähättää tai on apaattinen. Koirille tarkoitetun CBD-öljyn on todettu voivan auttaa säätelemään kehon lämpötilaa muiden terveyshyötyjen ohella. 

Näin se voi auttaa:

  • Ahdistuksen vähentäminen: Kuumuus voi tehdä koirista ahdistuneita, mikä puolestaan voi pahentaa ylikuumenemista. CBD-öljy tunnetaan rauhoittavista vaikutuksistaan, mikä voi auttaa pitämään koirasi rentoutuneena kuumimpinakin päivinä.
  • Kosteuden saannin edistäminen: Ahdistunut tai epämukava koira saattaa juoda vähemmän vettä. Rauhoittamalla lemmikkiäsi CBD-öljy voi kannustaa säännölliseen juomiseen ja varmistaa, että se pysyy nesteytettynä.
  • Terveen verenkierron tukeminen: Oikea verenkierto on elintärkeää kehon lämpötilan säätelyssä. CBD-öljy voi tukea sydän- ja verisuoniterveyttä ja edistää tervettä verenkiertoa, mikä auttaa lämpötilan säätelyssä.
  • Parantaa yleistä hyvinvointia: CBD-öljy tukee koiran yleistä terveyttä, ja se voi parantaa sen vastustuskykyä stressitekijöitä, kuten kuumuutta, vastaan.

Voit ostaa CBD-tuotteita koirille Naturecanilta, ja käyttämällä koodia TASSUAPU20 saat 20% alennusta tilauksestasi. Tilaa heti ja estä koirasi ylikuumeneminen!

MAINOS LOPPUU

Stressi ja pelko koiran läähättämisen aiheuttajana

Koiran läähättäminen voi olla merkki stressistä, pelosta tai ahdistuksesta.

Esimerkiksi eläinlääkärikäynneillä koira saattaa läähättää normaalia enemmän, koska se stressaa, jopa pelkää, tilannetta. Eläinlääkärikäyntejä stressaavan koiran stressin määrään voi kuitenkin vaikuttaa monin tavoin

Myös esimerkiksi uusivuosi aiheuttaa useille koirille ahdistusta ja pelkoa, ja tätä kautta läähättämistä. Onneksi äänipelkoisille koirille on saatavilla helpotusta. Jos reseptivapaat keinot eivät riitä, voit keskustella oman eläinlääkärisi kanssa ahdistusta helpottavan reseptilääkkeen sopivuudesta koirallesi. 

Koira voi stressata myös esimerkiksi hoitotoimenpiteitä kuten turkin harjaamista tai vaikka pieniä lapsia.

Koiralle aiheutuu stressiä myös, jos se ei pääse täyttämään perustarpeitaan, kuten syömistä, liikkumista, lepoa, leikkimistä, sosiaalisia suhteita, saalistamista, pureskelua, haukkumista ja lisääntymistä.

Läähättämisen lisäksi stressi voi oireilla kuolaamisella, itsensä nuolemisella, sisälle virtsaamisella tai ulostamisella, tavaroiden tuhoamisella ja pureskelemisella, vinkumisella, vapinalla ja hilseilevällä iholla, jolloin turkin seassa on havaittavissa normaalia enemmän hilsettä. 

Koiralla ei suinkaan yleensä esiinny kaikkia mainittuja oireita, vaan yleensä yhtä tai muutamaa.  

Stressaava koira voi myös viestiä epämiellyttävästä olostaan rauhoittamissignaalein, joita ovat mm. suupielten nuoleminen, poispäin katsominen, haukotteleminen ja itsensä raapiminen.

Pelko voi stressin tapaan aiheuttaa läähättämistä ja esimerkiksi kuolaamista, levottomuutta, ruokahalun menetystä, piiloon pyrkimistä sekä edestakaista tassuttelua.

Koira voi esimerkiksi stressata, jos sen ei sallita ottavan tarpeeksi vastuuta tai jos koiralla on liikaa vastuuta. Myös liian vähäinen virikkeiden määrä voi olla stressin taustalla, mutta myös virikkeiden liian suuri määrä aiheuttaa stressiä. Koira tarvitsee myös lepoa ja rauhaa.

Jotta stressaantuneen koiran oloa voitaisiin helpottaa, täytyy stressiä aiheuttava tai aiheuttavat tekijät löytää ja sitten pyrkiä poistamaan tai ainakin vähentämään.

Koira läähättää sairauden seurauksena

Useat sairaudet voivat saada koiran läähättämään. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi Cushingin syndrooma, sydämen vajaatoiminta sekä keuhko- ja hengitystiesairaudet.

Liiallinen läähättäminen voi johtua esimerkiksi sairauden aiheuttamasta kivusta, kuumeesta, kiihdyttämästä aineenvaihdunnasta tai heikentyneestä hapensaannista.

Myös myrkytys voi oireilla läähättämisellä.

Koira läähättää kivun takia

Koiran läähättäminen ja sen lisääntyminen voi olla merkki kivusta. Esimerkiksi nivelrikko voi lisätä koiran läähättämistä.

Kivun seuraamisen apuna voi käyttää esimerkiksi koiran kipumittaria. Kipumittari on omistajan täyttämä kroonisen kivun arvioimiseen käytettävä kyselymuotoinen työkalu, joka auttaa omistajaa tunnistamaan lemmikkinsä kivun ja seuraamaan kivun kehitystä ja esimerkiksi lääkityksen tehoa.

Kirjoittaja

Tuulia Aherikko, ELL eläinlääkäri, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija

TassuAvulla pidät lemmikkisi terveys- ja harrastustiedot kätevästi kännykässäsi ja seuraat esimerkiksi koiran kipua Helsingin yliopiston kehittämän kipumittarin avulla.

Uusimmat artikkelit