
Koiran matolääkitys on perinteisesti suositeltu tehtäväksi keväisin ja syksyisin, mutta nykyään rutiinisti tehdyt matolääkitykset eivät yleensä ole aiheellisia. Koiran matolääkitys tulisi tehdä yksilöidysti, mutta tiettyjä periaatteita voidaan kuitenkin noudattaa.
- Koiranpennun ja emän matolääkitys
- Aikuisen koiran matolääkitys
- Kennelkoirien madotus
- Metsästyskoiran madotus
- Tartuntapaine
- Matkustus
- Madoton?-sisäloistutkimus alennuskoodi
Koiranpennun ja emän matolääkitys
Pennulle annetaan sukkulamatoja, varsinkin suolinkaista, vastaan tehoava lääkitys kahden viikon välein eli pennun ollessa 2, 4, 6, 8 ja 10-viikkoinen. Tämän jälkeen voidaan tutkia ulostenäyte rokotusten yhteydessä ja päättää sen perusteella, miten pentu lääkitään, tai vaihtoehtoisesti lääkitään pentu kuukauden välein puolivuotiaaksi saakka. Tämän jälkeen matolääkitystä jatketaan riskiprofiilin mukaan. Turhia koiran matolääkityksiä olisi kuitenkin aiheellista välttää muun muassa lääkeresistenssin kehittymisen takia, joten ulostenäytetutkimus rutiininomaisten madotusten sijaan on kaikkien kannalta parempi vaihtoehto ehkäisemään turhia lääkityksiä.
Emo madotetaan pentujen kanssa samaan aikaan.
Aikuisen koiran matolääkitys
Rutiinisti tehdyt matolääkitykset tulisi korvata ulostenäytetutkimuksilla. Niiden avulla tiedetään, onko koiran matolääkitys tarpeellista ja mitä matoja lääkityksellä halutaan häätää. Eri matolääkkeet tehoavat eri matoihin ja resistenssin välttämiseksi tulisi valita oikea matolääke, eikä käyttää tarpeettomasti laajakirjoista matolääkettä. Ensin ulostenäytetutkimuksia tehdään tiheämpään, mutta niiden ollessa peräkkäin negatiivisia, voidaan tutkimusten väliä harventaa. Ulostenäytetutkimus on kuitenkin hyvä tehdä vähintään vuosittain. Jos ulostenäytettä ei tutkita, lääkitään koira sen riskiryhmän mukaan.
Kennelkoirien madotus
Eläinlääkäri ja kasvattaja laativat yhdessä kennelin oman loiskontrollisuunnitelma. Suomalaisissa kenneleissä yleensä merkityksellisimpiä sisäloisia ovat giardia ja suolinkainen.
Metsästyskoiran matolääkitys
Heisimatolääkitys kannattaa antaa vähintään kauden lopussa, mutta metsästyskoiralle voi olla perusteltua antaa matolääkitys jopa kerran kuukaudessa heisimatoa vastaan.
Tartuntapaine
Tartuntapaineen avulla voidaan arvioida, millainen riski koiralla on saada matoja. Sitä voidaan käyttää apuna mietittäessä, kuinka usein koiralle on aiheellista tehdä ulostenäytetutkimus.

Koiran sisäloisten tartuntapainetta nostavat useat eri asiat. Tartuntapaine kasvaa esimerkiksi, jos:
- koira ulkoilee vapaana tai valvomattomana
- koira on tekemisissä muiden koirien kanssa
- koira asuu kennelissä tai on metsästyskoira
- koira syö ulosteita, maata, jyrsijöitä, etanoita tms.
- koira elää likaisessa ympäristössä tai ympäristössä, jossa on ulostetta – kerää siis kakat pois ympäristöstä vähentääksesi sisäloisten tartuntapainetta
Koiran matolääkitys ja matkustus
Mikäli koira matkustaa Suomen ulkopuolelle, vaikuttaa se koiran matolääkityksen tarpeeseen. Ulkomailla koira voi saada eri sisäloistartuntoja kuin Suomessa. Suomeen palatessa koiran ekinokokkilääkityksen on oltava kunnossa.
Lue lisää ekinokokkilääkityksestä ja matkustamisesta
Madoton? -sisäloistutkimus alennuskoodi
TassuApu tekee yhteistyötä Madoton? kanssa. Pyrkimyksemme on vähentää turhia koiran matolääkityksiä ja ehkäistä lääkeresistenssin syntymistä. Lisää ulostenäytetutkimuksesta voi lukea täältä.
Saat 10% alennusta Madoton?- sisäloistutkimuksesta kampanjakoodilla:
tassuapu
Koodi on voimassa toistaiseksi
Lähteet
Elinympäristönä koira – koiran loiset ja loissairaudet. Seppo Saari, Anu Näreaho, Sven Nikander. Fennovet Oy 2016
Kirjoittaja
Tuulia Aherikko, ELL eläinlääkäri, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija