Julkaistu

Koiran silmätulehdus

koiran silmätulehdus

Koiran silmätulehdus voi johtua monesta syystä, ja syy pitää selvittää oikeanlaisen hoidon aloittamiseksi. Silmätulehdus oireilee näkyvästi, mutta myös koirat ja kissat voivat ihmisen tavoin kärsiä esimerkiksi kuivasta ilmasta tai pölystä, jolloin silmät voivat rähmiä myös ilman tulehdusta.  Silmiin liittyviin vaivoihin on aina suhtauduttava vakavasti, sillä ne voivat johtaa jopa sokeutumiseen.

Mistä koiran silmätulehdus johtuu?

Koiran silmätulehdus voi johtua monesta eri syystä. Tulehdusta voivat aiheuttaa esimerkiksi bakteerit, virukset, haavat tai roskat. Bakteeriperäisen tulehduksen aiheuttama rähmä on usein kellertävää tai vihertävää. Läpinäkyvä, jähmettyessään harmaa rähmä taas viittaa usein muuhun kuin bakteeriperäiseen tulehdukseen. 

Koiran silmätulehduksen oireet

koiran silmätulehdus oireet

Koiran silmätulehdus oireilee näkyvästi. Tulehtunut silmä punoittaa, vuotaa ja rähmii yleensä paksua, sitkeää eritettä. Silmäluomi voi olla turvonnut tai vilkkuluomi saattaa olla näkyvillä enemmän kuin normaalisti. Lisäksi silmä on yleensä kipeä ja mahdollisesti valonarka. Usein koira siristelee tulehtunutta silmää.

Koiran silmätulehdus: hoito

Silmätulehduksen hoito määräytyy tulehduksen aiheuttajan sekä oireiden mukaan. Tärkeää on hoitaa koiran silmätulehdus nopeasti, jotta silmänsisäiset vauriot voidaan minimoida. Myös kivunlievitys on tärkeää. Hoitoon voi kuulua mm. silmien huuhtelu, puhdistus erilaisilla valmisteilla, silmätipat ja -voiteet sekä suun kautta annettavat lääkkeet. Joissain lievissä tapauksissa kotihoito on riittävä, mutta yleensä kannattaa suunnata eläinlääkäriin. 

Eläinlääkäri

koiran silmätulehdus hoito
Koiran silmätulehdusta hoidetaan esimerkiksi huuhtelemalla tulehtunutta silmää. Eläinlääkärissä määritellään tilanteeseen sopiva hoito.

Jos koiralla tai kissalla on silmätulehdus, kannattaa suunnata suoraan eläinlääkärille, jotta tulehduksen syytä voidaan selvittää ja oikeanlainen hoito voidaan aloittaa mahdollisimman pian. Eläinlääkärissä voidaan esimerkiksi tutkia, onko silmän pinnassa haava, jolloin tiettyjä aineita ei voi laittaa silmään. Esimerkiksi kortisonia ei saa käyttää, mikäli silmän sarveiskalvossa on haava. Eläinlääkäristä saat juuri sinun koirallesi sopivat hoito-ohjeet ja oikeat lääkkeet. 

Koiran silmätulehdus ja antibiootit

Jos silmärähmä on kellertävää tai vihertävää, viittaa se yleensä bakteeriperäiseen tulehdukseen, joka vaatii antibioottihoitoa. Jos rähmä on läpinäkyvää, jähmettyessään harmaata, se on usein muu kuin bakteeriperäinen eikä vaadi antibioottihoitoa. Antibiootteja voidaan annostella paikallisesti esimerkiksi tippoina tai voiteena, tai suun kautta. Eläinlääkäri määrää sopivat antibiootit ja muut lääkkeet tutkittuaan koiran.

Älä käytä vanhoja valmisteita

Älä käytä kotona olevia vanhoja lääkkeitä, sillä aiemmin toiseen vaivaan määrätty lääke voi vahingoittaa silmää, jos silmässä esimerkiksi on sarveiskalvossa haavauma. Silmäsalvat myös säilyvät vain lyhyen aikaa hyvinä, sillä niihin pesiytyy helposti mikrobeja.

Koiran silmätulehdus: kotihoito, silmien huuhtelu ja puhdistus

Jos koiran tai kissan silmät rähmivät, mutta ne eivät pahemmin vaivaa eläintä, eli se ei hankaa tai siristä silmiään, voi hoitoa yrittää ensin kotona. Joskus esimerkiksi katupöly saa eläimen silmät rähmimään. Huuhtelun lisäksi on usein aiheellista käyttää säilöntäaineettomia keinokyynelvalmisteita, jotka kostuttavat silmää ja tukevät sarveiskalvon epiteelin hyvinvointia. Ne myös auttavat kuivasilmäisyyteen.

Koiran silmä voidaan puhdistaa silmien puhdistamiseen tarkoitetulla valmisteella.

Kotihoitona rähmiviä silmiä voi puhdistaa tapauksesta riippuen kerran tai pari päivässä apteekista saatavalla keittosuolaliuoksella tai muulla silmien puhdistamiseen tarkoitetulla valmisteella. Yhtälailla kuin itseltään tai lapseltaan, voi kissan tai koiran silmästä yrittää huuhdella vierasesineitä, kuten hiekanjyviä, siihen tarkoitetuilla liuoksilla tai puhtaalla ruumiinlämpöisellä vedellä.

Älä koskaan koske esimerkiksi silmähuuhdepullon kärjellä silmään, sillä tällöin pulloon päätyy mikrobeja, jotka lisääntyvät pullossa ja voivat aiheuttaa silmätulehdusta koiralla. Usein myös koiran silmätulehduksen yhteydessä eläinlääkäri ohjeistaa huuhtelemaan silmää, jotta eritteet ja mahdolliset allergeenit saadaan pois silmästä.

Silmätippojen annostelu

koiran silmätulehdus hoito
Silmätippojen annostelu: koiran kuonoa nostetaan ylös päin, yläsilmäluomea vedetään hieman ylös, ja tipat annostellaan silmän valkuaiseen.

Nosta koiran kuonoa hieman ylös päin, jolloin pään asento parempi silmätippojen annostelemista varten. Silmätipat annostellaan koiran silmään vetämällä toisella kädellä yläsilmäluomea hieman ylös päin ja annostelemalla silmätipat silmän valkuaiseen eli silmän valkoiseen osaan. Silmän valkuainen ei ole yhtä tuntoherkkä kuin iiris ja mustuainen eli silmän värilliset osat. Silmätippojen annos on yleensä 1 tippa. Mikäli tippoja annostelee enemmän, silmä yleensä vain kyynelehtii enemmän ja lopulta silmään jäävä annos on pienempi. Silmähuuhteita sen sijaan annostellaan enemmän, sillä niiden tarkoitus onkin huuhtoa silmää eikä jäädä silmään.

Koiran silmätulehduksen hoidosta voi pitää kirjaa TassuAvun terveyspäiväkirjalla ja kotihoidon kirjanpidolla.

tassuapu

TassuApu on lemmikkisi terveys- ja harrastuspäiväkirja. TassuAvusta löydät myös tämän artikkelin kaltaisia vinkkejä lemmikkisi hoitoon.

Uusimmat artikkelit

koiran ihottuma
koira syö ruohoa nurmikolla
kissan koulutus
koiranpennun liikunta
koiranpennun kuivaruoka
rotukoira
kissan aktivointi
koiran paleltuma
koiran alilämpöisyys

Esitietokysymykset eläinlääkärissä – mihin omistajan kannattaa varautua vastaamaan?

Lataa PDF-muotoinen kattava tietopaketti, jossa kerromme miten eläinlääkärikäyntiin kannattaa valmistautua, jotta lemmikkisi, sinä ja eläinlääkäri hyötyvät siitä parhaiten.
LATAA TIEDOSTO

Lähetä latauslinkki osoitteeseen:

Olen lukenut ja hyväksyn Käyttöehdot ja Tietosuojaselosteen.

Tilaa uutiskirje. Uutiskirjeessä saat tietoa uusista artikkeleista ja ominaisuuksista. Lähetämme kirjeen noin kerran kuukaudessa. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

Helsingin yliopisto eläinlääketieteellinen tiedekunta logo