Julkaistu

Voiko koira tai kissa tartuttaa koronavirus covid-19 omistajaansa?

koronavirus kissa ja koira

16.3.2020

Koronavirus covid-19 on nyt maailman puhutuin aihe. Se herättää kysymyksiä myös lemmikinomistajissa eläimiinsä liittyen. Onko mahdollista, että koira tai kissa tartuttaa taudin ihmiseen? Entä voiko ihminen tartuttaa koronaviruksen lemmikkiinsä?

Aihe nousi uutisiin, kun eräästä hongkongilaisen koronaviruspotilaan koirasta oli löytynyt covid-19 -koronavirusta. Sen jälkeen tätä on pohtinut moni koiran- ja kissanomistaja.

Nyt asiaa on kuitenkin tutkittu, ja näyttää siltä, että covid-19 ei tartu koirista ja kissoista ihmiseen. Sekä maailman terveysjärjestö WHO että suuri eläinlääketieteen diagnostiikkayritys Idexx ilmoitti viime viikolla, ettei ole havaintoa siitä, että lemmikit, kuten koirat ja kissat, tartuttaisivat uutta covid-19 -infektiota ihmisiin.

Idexx kertoi perjantaina 13.3.2020 testanneensa uuden koronaviruksen varalta tuhansia koiria ja kissoja, mutta yhtään viruksen tartuntaa ei havaittu[1]. Koirilla ei muutenkaan ole yleensä löydetty koronaviruksia. Myöskään kissat, joilla on omat koronaviruksensa, eivät olleet positiivisia covid-19 -viruksen suhteen. 

Tällä hetkellä siis ajatellaan, että hongkongilainen koira oli saanut tartunnan isännältään. Koiralla ei ollut taudin oireita, ja on muutenkin todennäköistä, että koirat eivät ehkä sairastu. Varmuus asiaan saataisiin vasta, jos viruksella tartutetaan useita koiria, myös vanhoja ja huonokuntoisia. Tämä ei tunnu olevan tutkijoiden tutkimuslistalla ensimmäisenä, sillä koiran elimistö ei tunnetusti ja onneksi ole koronavirukselle suotuisa ympäristö lisääntyä.

Kissat ja koirat voivat toki kuljettaa koronavirusta turkissaan ja tartuttaa sitä eteenpäin samaan tapaan kuin virus leviää läppärin näppäimistön, vesihanojen ja ovenkahvojen kautta.

Peskää siis kädet ennen lemmikkien halimista!

Kirjoittaja

Anna Hielm-Björkman (DVM, PhD, docent, CVA (IVAS), DogRisk-tutkimusryhmän vetäjä) on eläinlääketieteen tohtori ja toimii seuraeläinten kliinisen tutkimuksen dosenttina Helsingin yliopiston eläinsairaalassa.

TassuAvulla pidät lemmikkisi terveys- ja harrastustiedot kätevästi kännykässäsi ja seuraat esimerkiksi koiran kipua Helsingin yliopiston kehittämän kipumittarin avulla.

Uusimmat artikkelit