Kyyn purema koiralla voi olla vaarallinen. Koirat eivät yleensä osaa varoa käärmeitä, vaan saattavat kirmata niiden yli tai jopa koittaa mennä haistelemaan outoja, maassa luikertelevia kavereita, jolloin käärme saattaa purra koiraa. Yleensä koiran ja kyyn kohtaaminen tapahtuu hakkuuaukealla, pellolla, suon reuna-alueella tai kalliolla ulkoillessa, sillä kyyt suosivat aurinkoisia alueita.
- Kyykäärme ja kyyn purema
- Oireet
- Ensiapu ja hoito
- Kyytabletit
- Mitä tehdä pihapiirin kyille?
- TassuApu apuvälineenä
Kyykäärme ja kyyn purema koiralla
Kyy (Vipera berus) on kyykäärmeiden (Viperidae) heimoon kuuluva käärme, ja Euroopan yleisin myrkyllinen käärme. Kyyt ovat yleensä yli puolimetrisiä, mutta pisimmillään metrin mittaisia.
Koiran ja kyyn kohtaaminen tapahtuu yleensä hakkuuaukealla, pellolla, suon reuna-alueella tai kalliolla ulkoillessa, sillä kyyt suosivat aurinkoisia alueita. Yleensä kyy puree koiraa kuonoon, päähän tai raajoihin. Varsinkin kevään ensimmäisinä lämpimämpinä päivinä vastaheränneet kyyt ovat vaarassa jäädä koiran ja omistajan jalkoihin, ja ne saattavat puolustautua puremalla. Yleensä käärme pyrkii pakenemaan, mutta mikäli se ei ehdi paeta, se voi puolustautua puremalla.
Kyyn purema kuuluu pieneläinten neljään yleisimpään myrkytysten aiheuttajaan. Muita ovat suklaa, ksylitoli ja tulehduskipulääkkeet.
Kyy saalistaa ravintoa noin viikon välein ja sen myrkkyrauhasen täyttymiseen menee noin viisi vuorokautta. Jopa kolmasosa kyyn puremista on vaarattomia, sillä kyy on jo käyttänyt myrkkynsä saaliseläimeen. Kyy voi antaa myös pelkän varoituspureman, niin sanotun kuivapureman, joka on myrkytön. Kyyn myrkky on vaarallisempaa koirille kuin ihmisille tai kissoille.
Saalistaessaan kyy käyttää suurempia myrkkymääriä kuin puolustautuessaan. Nuoret kyyt eivät osaa säädellä myrkyn määrää samalla tavalla kuin aikuiset, joten nuorten kyiden puremat ovat yleensä vaarallisempia kuin aikuisten.
Kyyn myrkyssä voi olla yli 20 esimerkiksi maksaan, munuaisiin ja verenkiertoelimistöön vaikuttavaa ainetta. Aineet ovat proteiineja hajottavia, verenkiertoon vaikuttavia sekä hyytymistä estäviä. Myrkyn tarkoitus on nimittäin halvaannuttaa saaliseläimet ja hajottaa niiden kudoksia puremakohdan ympäriltä. Myrkyn koostumus vaihtelee yksilöiden välillä ja myrkky saavuttaa maksimitehonsa noin kahdessa tunnissa.
Kyyn purema koiralla – oireet
Yleensä kyy puree koiraa kuonoon, päähän tai raajoihin. Oireet vaihtelevat sen mukaan, mihin koiraa on purtu ja kuinka paljon myrkkyä on päätynyt koiran elimistöön. Lisäksi koiran koko ja ikä vaikuttavat oireiden voimakkuuteen. Puremakohtaan aiheutuu turvotusta kahden tunnin sisällä puremasta, ja myrkky aiheuttaa hyytymishäiriöitä, kasvanutta kudosten läpäisevyyttä, kudostuhoa ja jopa kuoliota.
Puremakohta on myös kosketusarka tai jopa erittäin kipeä, ja iho voi sinertää/tummua. Mikäli purema sijoittuu raajaan, koira voi ontua kyseistä raajaa. Myös muissa lihaksissa voi esiintyä lihasheikkoutta.
Yleensä myös koiran käytös muuttuu: koirasta tulee vaisu ja voimaton, se voi voida pahoin, kuolata, oksentaa, ripuloida ja oireilla muuten. Limakalvot ovat vaaleat ja verenpaine laskee. Verenkierto sisäelimiin heikkenee, jolloin solut alkavat kärsiä hapen ja ravinteiden puutteesta. Munuaiset ovat varsinkin herkkiä elimiä ja niiden toiminta häiriintyy helposti.
Myöhemmin koiralle voi tulla sydämen rytmihäiriöitä, anemiaa, keuhkoturvotusta, munuaiskudoksen tuhoutumista, munuaisten vajaatoimintaa ja hypovoleminen shokki, kun verisuonet laajenevat ja hiussuonista tihkuu nestettä verenkierrosta kudoksiin. Harvoin kyynmyrkky aiheuttaa anafylaktisen reaktion – koirilla se on hyvin harvinaista, paljon harvinaisempaa kuin ihmisillä. Pahimmillaan kyyn purema koirilla voi johtaa kuolemaan. Kuolleisuus koirilla on noin 4%.
Raajaan kohdistunut purema on vaarallisempi ja suurinta osaa kyyn puremiin menehtyneistä koirista on purtu juurikin raajaan. Kun purema osuu raajan ääriosiin, myrkky leviää nopeammin ja suurempina annoksina isoon verenkiertoon ja seurauksena voivat olla vakavat yleisoireet. Pään alueelle kohdistunut purema voi aiheuttaa turvotusta ja hengitysteiden tukkeutumista.
Raajapureman lisäksi ennustetta huonontavia tekijöitä ovat alle 15 kg paino, yli 4 vuoden ikä sekä se, että purema tapahtuu yöllä.
Kyyn purema koiralla – ensiapu ja hoito
Jos omistaja ei näe puremaa, mutta koiralle ilmestyy yllättäen turvotusta esimerkiksi jalkaan, kannattaa epäillä kyyn puremaa. Omistaja voi yrittää etsiä turvotusalueelta kahta pistemäistä reikää eli puremajälkeä noin 4 mm etäisyydeltä toisistaan.
Aina puremajälkeä ei kuitenkaan löydy. Jos puremasta on ainoastaan epäilys, mutta muita viitteitä kuten turvotusta ei ole, omistaja voi seurata tilannetta hyvin tarkalla silmällä muutaman tunnin. Mikäli kuitenkin omistaja näkee kyyn purevan koiraa tai on muuten lähes varma kyyn puremasta tai koiralle tulee oireita, koira pidetään mahdollisimman liikkumattomana myrkyn leviämisen välttämiseksi.
Omistajan tulee ottaa myös heti yhteys eläinlääkäriin. Mikäli koiran koon ja omistajan jaksamisen puolesta on mahdollista, koira kannetaan autoon ja viedään välittömästi eläinlääkäriin.
Nykyään ei enää suositella, että koiralle anneta kyytabletti kyyn pureman jälkeen, ellei sillä ole voimakasta turvotusta päänalueella ja/tai hengitysvaikeuksia, jolloin koira on vaarassa tukehtua ennen pääsyä eläinlääkärin hoitoon. Jos hengitystiet ovat turpoamassa umpeen, kyytabletilla (kortisonilla) voidaan vähentää turvotusta ja ehkäistä koiran tukehtumista.
Myöskään tulehduskipulääkkeitä ei tule antaa kyyn pureman jälkeen, sillä ne ovat haitallisia munuaisten verenkierron kannalta. Eläinlääkärissä koira saa sopivaa kivunlievitystä sopivilla kipulääkkeillä.
Eläinlääkärissä koiralle annetaan elintoimintoja tukevaa hoitoa: suonensisäistä nesteytystä, kivunlievitystä opioidilääkkein, mahansuojalääkkeitä sekä tarvittaessa esimerkiksi plasmasiirto. Koiralle voidaan myös antaa vastamyrkkyä eli antiseerumia, mutta se voi aiheuttaa vakaviakin sivuvaikutuksia.
Vastamyrkyn tarvetta ja hyöty-haitta-suhdetta arvioidaan eläinlääkärissä, ja sitten toimitaan sen mukaan. Vastamyrkkyä ei myöskään ole aina saatavilla. Elintoimintoja seurataan ja esimerkiksi verikokein tarkastetaan munuaisten ja maksan toiminta sekä seurataan hyytymistekijöiden määrää.
Hoito voi kestää useamman vuorokauden, sillä oireet voivat pahentua muutaman vuorokauden sisällä puremasta. Toisinaan kyynpureman seurauksena koira tarvitsee eläinsairaalahoitoa.
Kun akuutti tilanne on saatu hoidettua eläinlääkärissä ja koira voi hyvin, se pääsee kotiin. Kotona on tärkeä seurata virtsantuotantoa ja yleisvointia. Jos koira pissaa vain vähän tai ei ollenkaan, on oltava uudelleen yhteydessä eläinlääkäriin. Virtsantuotanto kertoo munuaisten toiminnasta ja nestetasapainosta.
On suositeltavaa myös ottaa parin viikon päästä kontrolliverinäytteet, joista nähdään mm. maksan ja munuaisten toiminta – kyyn myrkyillä on varsinkin niitä vaurioittavia vaikutuksia, jotka tulevat vasta myöhemmin näkyviin. Toisinaan koiralle tulee vasta useamman viikon kuluttua myöhäisoireita, kuten lihasjäykkyyttä ja liike- sekä tuntohäiriöitä.
Kyyn pureman hoito ja kyytabletit
Kyytablettien antamisesta on olemassa kahta koulukuntaa. Toiset suosittelevat kyytabletteja ja toiset eivät. Toisten mielestä on vaarallisempaa antaa kyytabletti ja toisten mielestä on vaarallisempaa jättää antamatta.
Kyytabletin kortisoni peittää sekä jopa pahentaa oireita ja lisää syntyviä vaurioita, jolloin hoito hankaloituu eikä koira välttämättä saa tarvitsemaansa hoitoa. Kortisonin takia koiran voi ulospäin näyttää melkein terveeltä, ja omistaja jää vain vähän oireilevan koiran kanssa kotiin eikä vie koiraa eläinlääkärille saamaan asianmukaista hoitoa tarpeeksi ajoissa. Kokoajan kuitenkin koiran elimistössä kyyn myrkyt tekevät tuhojaan.
Kyytabletin kortisoni myös esimerkiksi vaikuttaa mahanlimakalvoihin haitallisesti. Kortisoni toki vähentää turvotusta ja turvotuksen aiheuttamaa kipua, mutta kyyn myrkyllä on muitakin kipua aiheuttavia vaikutuksia kuin turvotus ja tällöin niin asianmukainen kipulääkitys kuin munuaisten toimintaa tukeva nesteytys on tarpeen.
Helsingin yliopistossa eläinlääkäriksi opiskeleville opetettiin kirjoittajan, ELL Tuulia Aherikon opiskellessa, vuonna 2020 farmakologian ja toksikologian kurssilla, ettei kyytablettia anneta, ellei kyyn purema sijoitu päähän tai hengitystiet ovat turpoamassa kiinni. Tämä on myös nykyinen hoitosuositus vuonna 2023 eli lähtökohtaisesti ei kyytablettia kyynpuremaan.
Suositus perustuu siihen, että kortisonin haitat ovat suuret ja pahentavat vaurioita liikaa suhteessa mahdollisesti saatavaan hyötyyn – poikkeuksena edelleen koira, jonka hengitystiet ovat turpoamassa umpeen ja on tukehtumassa. Sille annetaan kyytabletti ensiapuna, jos eläinlääkäriin ei päästä heti.
Toisten, usein ns. “vanhaan koulukuntaan kuuluvien”, mielestä taas kyytabletti on ehdottomasti annettava kyyn pureman jälkeen koiralle. Heihin lukeutuu myös eläinlääkäri Anna Hielm-Björkman, joka on TassuAvun toinen perustaja.
Hielm-Björkman haluaa tuoda esille suosittelevansa antamaan aina heti kyyn ja ampiaisen pureman jälkeen kyytabletin ja 12 tunnin kuluttua seuraavan. Useat eläinlääkärit ovat kuitenkin asiasta eri mieltä ja kyseenalaistavat varsinkin 12 tunnin päästä kyyn puremasta annettavan kyytabletin hyödyt.
Myös Hielm-Björkman huomauttaa, että koiran kanssa on kuitenkin hakeuduttava heti eläinlääkäriin hoitoon, jos kyyn purema on varma tai koira alkaa oireilemaan oletetun pureman jälkeen. Tällöin pelkkä kyytabletin antaminen ei riitä, vaan koira pidetään liikkumattomana ja viedään nopeasti eläinlääkäriin.
Hielm-Björkman ei ole huomannut muuta kuin negatiivista, kun kyytabletti on jätetty antamatta. Tämä perustuu hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa omien koirien, potilaiden ja joidenkin kollegojen potilaiden osalta.
—Koska kyy usein puree koiraa pään alueelle, hengitystiet turpoavat ja koira tukehtuu usein takapenkille matkalla eläinlääkäriin, jos turvotusta ei estetä kortisonilla, eli kyytabletilla, sanoo Hielm-Björkmann.
Hän on pelastanut myös omaa koiraansa saaristossa, jolloin hän ei missään nimessä olisi ei-eläinlääkärinä ehtinyt eläinlääkärille.
”Monet eläinlääkärit uskovat, että nykysuositukset ovat suorastaan vaarallisia koirille. Asiaa pitäisi kunnolla tutkia, tällä hetkellä ei ole tarpeeksi näyttöä siitä, että kyytabletti olisi huono. Annetaanhan ihmisillekin kyytabletteja pureman jälkeen, ja he elävät vielä vaikkapa 80 vuotta sen jälkeen ilman mitään ongelmia. Myös esimerkiksi atopia-koira syö samanlaista kortisonia päivittäin vuosikausia.”
Anna Hielm-Björkman
Hielm-Björkmanin mukaan kyytablettien mahdollinen haitta vuosien päästä on hänen mielestään pieni huolenaihe, kun kyse on akuutissa tilanteessa elämästä ja kuolemasta. Monet eläinlääkärit ovat nykytiedon valossa hänen kanssaan täysin eri mieltä, kuten aiemmin tekstissä on tuotu esille.
Hielm-Björkman halusi kuitenkin tuoda oman kantansa asiaan esille, ja nyt koirien omistajalla on mahdollisuus lukea, mihin perustuen kyytabletteja on suositeltu/suositellaan toisinaan edelleen annettavaksi kyynpuremaan.
Valitettavasti omistajat joutuvat edelleen pohtimaan, ketä uskoa, sillä myös eläinlääkärien näkemykset eroavat. On hyvä huomioida se, miten vanha koulutus sekä kokemus ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuva nykyaikainen koulutus eroavat toisistaan ja päättää, kumman mukaan haluaa toimia.
Nykyisin hyöty–haitta-arvion takia kyytabletteja ei pitäisi antaa kyynpuremaan, mutta silti kyytableteilla on kokemuksen mukaan pelastettu monia koiria – olisivatko nuo koirat selvinneet ilman kyytablettia, sitä emme voi varmaksi tietää.
Molemmat koulukunnat ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että koiran ollessa tukehtumassa pitkän eläinlääkärille menomatkan aikana, kyytabletin haittavaikutukset jäävät taka-alalle, kun turvotusta saadaan laskettua kortisonilla ja estettyä koiran tukehtuminen.
Mitä tehdä pihapiirin kyykäärmeille?
Kyy kuuluu nykyään vuodesta 2023 alkaen rauhoitettuihin eläimiin, eikä sitä saisi enää tahallisesti tappaa tai pyydystää (Luonnonsuojelulaki 9/2023, 8 luku, 70 §, 1 momentti). Kuitenkin lakiin on kirjattu myös: “Edellä 1 momentissa säädetyn estämättä pihapiirissä olevan tai muutoin ihmiselle tai kotieläimelle vaaraa aiheuttavan kyyn saa tarvittaessa ottaa kiinni ja siirtää, ja jos se ei ole mahdollista, tappaa.”
Kyyt liikkuvat siellä, missä niille on ravintoa eli pieniä jyrsijöitä ja esimerkiksi sammakoita. Toisinaan kyyt tulevat jyrsijöiden perässä myös pihapiiriin. Tärkeää kyiden karkottamisessa on karkottaa niiden ravinto ja poistaa suojapaikat. Pihapiiristä kannattaa hävittää pienjyrsijöille mieleiset ravintopaikat kuten lintulaudat.
Pihapiiriin ei kannata myöskään jättää pidempiä nurmikkoalueita, puskia, romukasoja, kiviröykkiöitä eikä pensaita, joissa kyyt ja niiden ravinto voivat piilotella. Jyrsijöiden häätämiseen voi käyttää myös erilaisia jyrsijäkarkottimia sekä ansoja.
Myrkkyjen käytön kanssa tulee olla erittäin tarkkana, etteivät lemmikit tule vahingossa syöneeksi niitä.
Jos pihapiiriin tulee kyy, joka aiheuttaa vaaraa ihmisille tai kotieläimille, kyyn voi varovasti siirtää muutaman kilometrin päähän. Siirtoon voi hankkia asiantuntevan apua. Lue siirrosta lisää esimerkiksi täältä (kyyatlas.fi).
Valitettavasti kyistä ei kuitenkaan yleensä pääse eroon siirtämällä tai edes tappamalla niitä, jos ne liikkuvat pihapiirissä. Tapetun tai pois siirretyn kyyn tilalle tulee uusi yksilö, mikäli pihasi elinolot ovat kyylle suotuisat.
TassuApu apuvälineenä
Voit hyödyntää TassuApua koirasi terveystietojen ja eläinlääkärikäyntien ylöskirjaamisessa. Mikäli koiraasi puree kyy, ja se saa siihen hoitoa, kannattaa sinun kirjoittaa ainakin ylös, saiko koirasi kyyn myrkyn vasta-ainetta vai ei. Allergisen reaktion riski kasvaa, mikäli koiralle annetaan toisen kerran vastamyrkkyä. TassuAvussa lemmikkisi terveystiedot säilyvät helposti saatavilla.
Kirjoittaja
Tuulia Aherikko, ELL eläinlääkäri, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija
Anna Hielm-Björkman PI, DVM, PhD, Assistant Professor (vanhempi kliininen opettaja), Adjunct Professor (title of Docent), DogRisk research group leader
Lähteet
Anlén KG. Effects of bites by the European adder (Vipera berus) in seven Swedish horses. Veterinary Record 2008. 162, s. 652-656
Bates N., Edwards N., Seljetun K., Ruus-Lorentzen H. Vipera berus berus envenomation in dogs. Journal of Veterinary Emergency and Critical Care24 2014, 2 s. 133
Brandeker E, Hillström A, Hanås S, Hagman R, Holst BS. The effect of a single dose of prednisolone in dogs envenomated by Vipera berus–a randomized, double-blind, placebo-controlled clinical trial. BMC Vet Res. 2015 Feb 26;11:44. doi: 10.1186/s12917-015-0352-6. PMID: 25886633; PMCID: PMC4349773.
Czajka U., Wiatrzyk A., Lutyńska A. Mechanism of Vipera berus venom activity and the principles of antivenom administration in treatment. Przegl. Epidemiol 2013, 67 s. 641-646 (729–733)
Karlsson-Stiber C., Salmonson M., Persson H. A nationwide study of vipera berus bites during one year – epidemiology and morbidity of 231 cases. Clinical Toxicology 2006, 44 s. 25-30
Kängström L-E, Huggormsbett hos hund och katt. Svensk Veterinärtidning 1989. 41 s. 38- 46.
Lervik J., Lilliehook I., Frendin J. Clinical and biochemical changes in 53 Swedish dogs bitten by the European adder–Vipera berus. Acta Vet Scand 2010, 52(1) s. 1–11.
Nițescu GV, Ulmeanu CE, Crăciun MD, Ciucă AM, Ulici A, Ghira I, Lonati D. Neurotoxicity and Other Clinical Manifestations of a Common European Adder (Vipera berus) Bite in Romania. Toxins (Basel). 2022 Jul 18;14(7):500. doi: 10.3390/toxins14070500. PMID: 35878238; PMCID: PMC9318827.
Palviainen M, Raekallio M, Vainionpää M, Lahtinen H, Vainio O. Evaluation of renal impairment in dogs after envenomation by the common European adder (Vipera berus berus). Vet J. 2013 198(3):723-4
Reading CJ. Incidence, pathology, and treatment of adder (Vipera berus L.) bites in man. Journal of Accident & Emergency Medicine 1996. 13 s. 346-351. Review.
Segev G., Ohad DG., Shipov A., Kass PH., Aroch I. Cardiac Arrhythmias and Serum Cardiac Troponins in Vipera palestinae Envenomation in Dogs. Journal of Veterinary Internal Medicine 2008. 22 s. 106-113.
Segev G., Shipov A., Klement E., Harrus S., Kass P., Aroch I. Vipera palestinae envenomation in 327 dogs: a retrospective cohort study and analysis of risk factors for mortality. Toxicon 2004. 43 s. 691-699
