Julkaistu

Leikkisät koiranpennut: Nanan pennut, osa 4

leikkisät koiranpennut

Leikkisät koiranpennut ovat suloisia seurattavia. Nanan pennut ovat kasvaneet jo huimasti, ja niitä aletaan totuttaa erilaisiin hoitotoimenpiteisiin. Vaikka pennut alkavatkin muistuttaa jo ihan oikeita koiria, ovat ne käytökseltään vielä hupsuja vauvoja. Lue Nanan pentujen neljännestä osasta, mitä kolmeviikkoisten pentujen elämään kuuluu. Lue myös Tuulian kirjoittaman sarjan aiemmat osat.

Muutoksia pentupesässä

Pennut täyttävät tänään kolme viikkoa. Viimeisen viikon aikana meillä on tapahtunut paljon muutoksia pentupesässä. Painot ovat nousseet pennuilla hyvin – isoin on jo reilu 1,7-kiloinen ja pienin 1,4-kiloinen. Pennut ovat olleet vielä pelkällä tissiruokinnalla.

Myös Nanan vointi on ollut hyvä. Se ei ole laihtunut, vaan kerännyt pikemminkin painoa takaisin viimeisen viikon aikana ja on nyt ihmeellisen hyvässä kunnossa imettäväksi nartuksi. Koen siis onnistuneeni sen ruokinnassa, vaikkakin meillä juostaan taas lähes joka yö ulkona. Nana vaan yksinkertaisesti syö ja juo niin paljon, että sen on päästävä yölläkin noin 4 tunnin välein ulos.

Nykyään pentupesästä kuuluu tomeria pentuhaukahduksia ja paljon alkeellista murinaa. Kaikkien pentujen silmät ovat kokonaan auki, ja ne suuntaavat innokkaina jo tutkimaan kaikkea – on se sitten huoneeseen mennyt ihminen tai uusi lelu. 

Koiranpennut alkavat kävellä ja leikkiä

Pennut ovat alkaneet kävellä, ja ne näyttävät nykyään enemmän koirilta kuin marsuilta. Niiden jalat kantavat jo suhteellisen hyvin, vaikkakin ne usein kompastuvat ja kellahtelevat kyljelleen. Perinteisesti pennut touhuavat ja nukahtavat sitten lähes suorilta jaloilta. Nyt kun koiranpentujen jalat eivät vielä kanna ihan täydellisesti ja niiden koordinaatiokyky on vielä kehitysvaiheessa, näyttää välillä siltä kuin niillä olisi hermostollisia oireita: ne kompastuvat ja kellahtavat selälleen eivätkä nouse aina kovin notkeasti takaisin ylös.

Pennut voivat myös jäädä keinumaan pallomahansa varaan joksikin aikaa. Näin nuorille koiranpennuille on kuitenkin aivan normaalia kompastella ja ähkiä, varsinkin silloin, kun ne alkavat olla väsyneitä eivätkä itsekään tiedä nukahtaako, leikkiäkö omalla tassullaan tai pedin pehmikkeillä vai noustako ylös. Pennut ovat alkaneet myös leikkimään ja painimaan. 

Koiranpennut totutetaan erilaisiin hoitotoimenpiteisiin

leikkisät koiranpennut - pennun kynsien leikkaus

Pentuja on alettu totuttaa nyt toden teolla erilaisiin hoitotoimenpiteisiin: korvien tutkimiseen, kynsien leikkaamiseen, tassujen ja varpaiden koskemiseen ynnä muuhun. Hampaita pennuille ei ole vielä puhjennut, mutta olemme kuivaharjoitelleet jo suun tutkimista parina viime päivänä. Kunhan koiranpennut kasvavat ja niiden suut kasvavat, pääsemme harjoittelemaan kunnolla erittäin tärkeää hoitotoimenpidettä eli hampaiden pesua.

Pentujen kynsien leikkaaminen on sujunut erinomaisesti! Pennut ovat helposti oppineet olemaan nätisti, kun niiltä leikataan kynsiä. En ole ottanut pentua käsiteltäväksi silloin, kun sillä on kovin meno päällä, vaan silloin kun pentu on jo väsynyt tai puoliunessa. Nostan pennun makaamaan selälleen jalkojeni väliin ja kynsi kerrallaan leikkaan pennulta vähän kynnestä pois.

Koiranpennuilla kynnet kasvavat  yllättävän nopeasti, ja harjoittelu tekee mestarin, joten leikkaamme pentujen kynsiä päivittäin tai joka toinen päivä. Näin pienillä koiranpennuilla ei vielä näe kovin hyvin, missä ydin kulkee, mutta onneksi olen leikannut tuhansia kynsiä ja osaan homman ilman ytimen ulkoista paikallistamistakin. 

Katso video Nanan pentujen kynsien leikkauksesta täällä. Samaisesta artikkelista löydät myös ohjevideon koiran kynsien leikkaukseen sekä muuta tietoa koiran kynsien rakenteesta ja ongelmatilanteista kynsiä leikatessa.

Pentujen ensimmäinen madotus ja TassuApu Kasvattajat

Pennut saavat tänään illalla kolme viikkoa täyttäessään ensimmäiset matolääkityksensä Axilurilla. TassuApu Kasvattajat mahdollistaa kasvattajille madotuskirjanpidon. Madotus-merkinnän voi tehdä kerrallaan kaikille pentueen pennuille. Se helpottaa ja nopeuttaa asian ylös kirjaamista, kun ei tarvitse yksitellen kirjata jokaiselle pennulle erikseen samalla kertaa tehtyjä madotuksia.

tassuapu kasvattajat madotus
Pentujen madotukset TassuApu Kasvattajat -palvelussa.

Pentujen madotusohjelmia on hieman erilaisia riippuen esimerkiksi käytetystä valmisteesta ja tautipaineesta. Itse käytän laajakirjoista Axiluria. Axilurin käyttöohje neuvoo madottamaan pennut niiden ollessa 3- ja 6-viikkoisia. Madotan pennut nyt niiden ollessa 3-viikkoisia ja seuraavan kerran parin viikon päästä. Enemmän koiranpentujen madotuksesta kirjoitan seuraavassa blogipäivityksessä.

Lue Nanan pentujen kaikki osat:

TassuAvulla pidät lemmikkisi terveys- ja harrastustiedot kätevästi kännykässäsi ja seuraat esimerkiksi koiran kipua Helsingin yliopiston kehittämän kipumittarin avulla.

Uusimmat artikkelit