Vanheneva koira ja kissa hyötyvät tarkoituksenmukaisesta hyvinvoinnin tukemisesta, kuten säännöllisistä tarkastuksista. Niin kuin me kaikki, myös lemmikkimme ikääntyvät ja iän karttuessa niille tulee usein vaivoja. Sairauksien ennaltaehkäisy sekä varhainen tunnistaminen ovat avainasemassa pitkään ja hyvään vanhuuteen.
Vanhuus itsessään ei ole sairaus, eikä esimerkiksi haluttomuus hypätä ole vain normaali vanhuuden vaiva. Se on usein merkki esimerkiksi nivelrikon aiheuttamasta kivusta, jota voidaan hoitaa ja näin parantaa lemmikin elämänlaatua.
Mitä aikaisemmin vaivat ja sairaudet huomataan ja hoidetaan, sitä pidempään saat nauttia lemmikkisi kanssa hyvästä vanhuudesta.
Vanhenevan koiran ja kissan kotona tehtävät tarkastukset
Niin vanhenevan koira kuin vanhenevan kissan terveyttä voi seurata ja tukea kotitarkastuksilla. Usein seniori-ikäisille lemmikeille suositellaan vuosittaista eläinlääkärikäyntiä tilanteen kartoittamiseksi. Vuosi on kuitenkin pitkä aika, ja sen aikana ehtii tapahtua paljon muutoksia. Säännöllisesti kotona tehdyt lemmikin tarkastukset auttavat huomaamaan muutokset nopeammin. Kotona voidaan tutkia esimerkiksi:
- suu
- silmät
- korvat
- liikuntakyky
- kuntoluokka ja lihaskunto
- mahdolliset kasvainmuutokset (patit/massat)
Esimerkiksi pahanlaatuiset kasvaimet kasvavat usein jo päivissä tai viikoissa, ja niiden varhainen poisto on tärkeää ennusteen kannalta. Siksi jokaisen lemmikinomistajan on hyvä ottaa lemmikkinsä terveystarkastus osaksi arkea, vaikka diagnoosien tekeminen jää eläinlääkärin vastuulle.
Voit käyttää muistiinpanojen tekemisessä apuna TassuAvun terveyspäiväkirjaa ja kirjata ylös tekemäsi hoitotoimenpiteet. Näin voit helposti tarkistaa, milloin viimeksi esimerkiksi tutkit lemmikkisi pattien ja kasvainmuutosten varalta. Myös kuntoluokan arviointi onnistuu siihen tarkoitetulla työkalulla. TassuAvussa on kätevä kehokartta, johon voit merkitä esimerkiksi nartun nisälohkossa tuntemasi patin.
Voit jakaa TassuApuun keräämäsi lemmikkisi terveystiedot eläinlääkärin kanssa, joka hyötyy tiedoista ja voi niiden avulla tarjota lemmikille parempaa hoitoa.
Koska lemmikinomistaja elää lemmikkinsä kanssa päivittäin, on hän avainasemassa esimerkiksi lemmikkinsä kivunarvioinnissa. Kroonisen kivun arvioiminen hoituu kätevästi digitaalisen kipumittarin avulla. Lue lisää TassuAvusta löytyvästä koiran kipumittarista ja kissan kipumittarista.
Ikääntyvän koiran ja kissan tarkastukset eläinlääkärissä
Lemmikinomistaja ei toki ole eläinlääketieteen ammattilainen ja ei siten välttämättä huomaa kaikkea, eikä pysty tutkimaan lemmikkinsä terveyttä yhtä laajasti kuin eläinlääkäri. Näin ollen myös eläinlääkärin tekemät tarkemmat terveystutkimukset ovat tarpeen.
Seniorilemmikeille on suositeltavaa tehdä vuosittaiset eläinlääkäritarkastukset, joiden avulla saadaan ikääntyvän koiran ja kissan terveydentilasta tietoa. Elimistö rappeutuu iän myötä, ja lemmikki voi kärsiä esimerkiksi nivelrikosta.
Eläinlääkärin tekemissä senioritarkastuksissa voidaan tutkia jo mainitut suu, silmät, korvat, sydän, liikuntakyky, lihaskunto sekä seuloa mahdollisia kasvainmuutoksia ja arvioida lemmikin kuntoluokkaa.
Eläinlääkärissä voidaan myös ottaa verinäyte ja tutkia siitä esimerkiksi maksan ja munuaisten toimintaa. Munuaisten toimintaa voidaan arvioida myös virtsanäytteellä.
Jos lemmikillä on todettu jokin perussairaus ja/tai on jatkuva lääkitys, voivat kontrollikäynnit eläinlääkärissä olla tarpeen useamminkin kuin vuosittain.
Vanheneva koira ja kissa sekä kasvainmuutosten seulonta
Joka neljäs koira ja joka kuudes kissa sairastuu syöpään. Koirien yleisimmät kasvaimet ovat maitorauhaskasvaimet sekä iho- ja sidekudoskasvaimet. Kissoilla sen sijaan yleisimmät ovat hematopoieettiset kasvaimet sekä koirien tapaan iho- ja sidekudoskasvaimet.
Kasvaimet voidaan havaita kliinisesti vasta sitten, kun ne ovat jo pitkälle edenneitä, kooltaan noin 1 cm kokoisia ja miljardeja soluja sisältäviä massoja. Tässä vaiheessa on jo mahdollista, että kasvaimesta on lähtenyt soluja, joista muodostuu etäpesäkkeitä. Etäpesäkkeiden syntymisen ehkäisemiseksi kasvainmuutokset tulisi löytää ja poistaa mahdollisimman varhain.
Jokaisen lemmikinomistajan olisi hyvä tarkastella lemmikkinsä säännöllisesti läpi kasvainmuutosten varalta. Tämä pätee myös vanhenevan koiran ja vanhenevan kissan kohdalla. Seulomisesta voi tehdä lemmikille mukavan hellimishetken, ja rapsutteluiden, silittelyn kautta ja sormilla tunnustelun keinoin tutkia, löytyykö jostakin patteja.
Tutkittavat alueet
Tärkeitä tutkittavia alueita ovat varsinkin nartuilla maitorauhaset ja uroksilla kivekset, mutta koko lemmikki on syytä käydä läpi, suuta myöten.
Maitorauhasten tutkiminen
Maitorauhasia voi tunnustella esimerkiksi koiran maatessa sylissä. Nisäkasvain tuntuu alkuvaiheessa usein selkeärajaisena pyöreänä pattina, ja ajan myötä muoto muuttuu muhkuraisemmaksi.
Ensin se on nuppineulanpään kokoinen, sitten herneen, sitten viinirypäleen jne. Varsinkin kaksi takimmaista nisälohkoa kannattaa tunnustella huolellisesti, sillä niissä nisäkasvaimet usein sijaitsevat.
Koirien maitorauhaskasvaimista noin puolet ovat pahanlaatuisia, kun taas kissoilla pahanlaatuisia ovat jopa 90 % kasvaimista. Kun kasvaimen koko on yli 3 cm, ennuste heikkenee. Tämän takia olisi tärkeää havaita kasvainmuutokset mahdollisimman varhain.
Kivesten tutkiminen
Kastroimattomilta uroksilta on hyvä tutkia myös kivekset. Vertaa, ovatko kivekset keskenään samankokoiset ja tuntuvat samalta hellästi puristettaessa. Lisäksi kivesten tulee olla muodoltaan samanlaiset.
On normaalia, että uros hieman aristelee kivesten tunnustelua, mutta kipureaktiota koskemisesta ei pitäisi tulla. Mikäli uros alkaa reagoimaan aiempaa voimakkaammin kivesten tunnusteluun, voi se olla merkki epänormaalista muutoksesta.
Jos löydät patin
Mikäli löydät lemmikiltäsi patin, kannattaa varata aika eläinlääkärille, jossa patti voidaan tarkistaa ja tehdä tarvittava hoitosuunnitelma. Pattien kanssa ei kannata jäädä odottamaan, sillä pahanlaatuisten kasvainten nopea poisto parantaa ennustetta.
Vaihtoehtoisesti voit nukkua yösi levollisesti, jos selviää, että patti on harmiton. Harmittomia patteja ovat esimerkiksi talirauhaspatit ja rasvapatit.
Rasvapatit voivat kuitenkin kasvaa niin isoiksi, että ne häiritsevät lemmikin liikkumista tai ne voivat sijaita huonossa paikassa ja esimerkiksi haavautua hankauksen seurauksena. Toisinaan myös rasvapatteja on tarpeen poistaa kirurgisesti eläinlääkärissä.
Kirjaa TassuAvun hoitotoimet-osioon ylös tekemäsi kasvainmuutosten seulonnat ja havaintosi. Muista arvioida patin koko, muoto ja miltä patti tuntuu kiinteydeltään/koostumukseltaan. Näin voit seurata mahdollisesti tapahtuvia muutoksia myös eläinlääkärin tutkimien harmittomien pattien osalta, jos ne yllättäen lähtevätkin kasvamaan.
Mitä aikaisemmin vanhenevan koiran ja kissan vaivat ja sairaudet huomataan ja hoidetaan, sitä pidempään saat nauttia lemmikkisi kanssa hyvästä vanhuudesta.
Kirjoittaja
Tuulia Aherikko, ELL eläinlääkäri, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija