Julkaistu

Miksi koira läähättää?

koira läähättää

Jokainen koira läähättää joskus. Yleensä koiran läähättäminen on normaalia, mutta toisinaan läähättämisen taustalla on jokin muu tekijä.

Kuumuuden lisäksi läähättäminen voi johtua esimerkiksi kivusta, stressistä, sairaudesta tai rasituksen aiheuttamasta happivajeesta. Myös myrkytys voi oireilla läähättämisellä.

Kokoaikainen läähättäminen ei ole normaalia ja yhtäkkinen ilman syytä alkava läähättämisen lisääntyminen on hyvä syy viedä koira eläinlääkäriin. Tällöin omistajan kannattaa kiinnittää huomiota myös muihin mahdollisiin oireisiin ja muutoksiin koiran käyttäytymisessä.

Jatka artikkeliin Miksi koira läähättää?
Julkaistu

Koiran vesihäntä

koiran vesihäntä

Koiran vesihäntä eli koiran akuutti kaudaalinen myopatia (takapään lihassairaus) on kivulias tulehdustila. 

Koiralla on riski saada vesihäntä, kun koira ui kylmässä vedessä tai pitkiä aikoja. Aina ei kuitenkaan vaadita pitkää, tunteja kestävää uimista, vaan joillekin koirille jo kylmä keli, tuuli, lumihangessa peuhaaminen ja/tai vesisade voivat pahimmillaan aiheuttaa vesihännän.

Jatka artikkeliin Koiran vesihäntä
Julkaistu

Miksi koira syö ruohoa?

koira syö ruohoa

Koira syö ruohoa monesta mahdollisesta syystä, ja useimmat omistajat ovat joskus nähneet koiransa syövän ruohoa tai muita kasveja. Yleisimmin koira syö nimenomaan ruohoa tai heinää muiden kasvien sijaan. Tarkkaa syytä ruohon syömiselle ei tiedetä, mutta käytökselle on esitetty useita eri selityksiä.

Satunnainen ruohonsyöminen on normaalia eikä yleensä aiheuta ongelmia, mutta kohtuuton syöminen kielii usein ongelmasta, etenkin jos koira alkaa yhtäkkiä syömään suuria määriä ruohoa.

Jatka artikkeliin Miksi koira syö ruohoa?
Julkaistu

Hirvikärpänen koirassa

hirvikärpänen koirassa

Koiran hirvikärpänen on etenkin loppukesän ja syksyn riesa. Isäntäeläintä etsiessään hirvikärpänen voi vahingossa suunnistaa kohti koiraa ja takertua koiraan kiinni. Hirvikärpäsen purema voi aiheuttaa koiralle esimerkiksi kutisevia paukamia. Voit lukea lisää erilaisista hyönteisten pistoista ja puremista koiralla täältä.

Jatka artikkeliin Hirvikärpänen koirassa
Julkaistu

Koiran ulkoloiset kesällä

koiran ulkoloiset kesällä

Koiran ulkoloiset ovat yleinen vaiva kesäaikaan. Monet niistä aiheuttavat koiralle kutinaa, puremia ja muita ikäviä vaivoja, vaikka koira voi myös olla oireeton. Hoitamattomana ulkoloiset ja niiden puremat voivat aiheuttaa esimerkiksi karvanlähtöä, rupia sekä tulehduksia. Ulkoloisten hoito riippuu loisesta, vaikka yhtäläisyyksiäkin löytyy. Ulkoloisia voidaan myös ehkäistä ulkoloislääkkein.

Jatka artikkeliin Koiran ulkoloiset kesällä
Julkaistu

Koira ja kesän vaarat

koira ja kesän vaarat

Kesä tuo auringon, lämmön, uimisen ja hyönteiset. Osa kesän elementeistä on mukavampia, osa tuo mukanaan vaaroja koirille ja mielessä pidettäviä asioita koiranomistajille. Monia kesän ja kesäisten harrastusten tuomia ongelmia voi myös ennaltaehkäistä. Lue alta erilaisista kesän vaaroista.

Jatka artikkeliin Koira ja kesän vaarat
Julkaistu

Ampiaisen pisto koiralla

ampiaisen pisto koiralla

Kesäaikaan ampiaisen pisto koiralla on yleinen, mutta inha vaiva. Koirat ovat luonnostaan uteliaita eläimiä, eivätkä ne yleensä osaa varoa ampiaisia. Maata haistellessaan koira saattaa helposti mennä liian lähelle ampiaista ja päätyä sen pistämäksi. Yleensä ampiaisen pisto koiralla syntyykin juuri pään alueelle, jopa suuhun.

Jatka artikkeliin Ampiaisen pisto koiralla
Julkaistu

Kissan ja koiran lämpöhalvaus – oireet, ensiapu ja hoito

lämpöhalvaus

Koirat ja kissat voivat saada lämpöhalvauksen kesähelteillä. Koiran ruumiinlämmön nouseminen yli 41°C on hengenvaarallista ja kissalla jo 40°C on erittäin vakavaa. Pitkän talven jälkeen helle on monelle suomalaisille tervetullutta, mutta lämpö aiheuttaa myös huolta lemmikin pärjäämisestä kuumalla.

Jatka artikkeliin Kissan ja koiran lämpöhalvaus – oireet, ensiapu ja hoito