Kun koiranpentu tulee kotiin, on paljon tehtävää jo etukäteen. Selvitä, mitä pentu saa mukaan kasvattajalta ja täydennä varusteet sen mukaan. Pennulla tulisi olla ensimmäisestä päivästä alkaen ainakin peti, lelu, ruoka- ja juomakupit, hihna ja panta/valjaat sekä ruokaa.
Myös koiran ensiapupakkaus on hyvä hankkia valmiiksi kaappiin, sillä pennut ovat tapaturma alttiita ja esimerkiksi usein aikuista alttiimpia maistelemaan haitallisia ja jopa myrkyllisiä aineita. Riippuen tavastasi opettaa sisäsiisteys, saatat haluta pissa-alustoja alkuviikkojen harjoittelua varten.
Varusteiden hankkimisen lisäksi kodista täytyy tehdä pennulle turvallinen paikka ja toisaalta suojata kotia pennulta. Myös perheen kesken on hyvä sopia pelisäännöt ja varsinkin neuvoa lapsia, miten tulevan koiran kanssa käyttäydytään.
Pentukurssi kannattaa varata myös ajoissa, ja koulutuksissa voi alkaa käydä heti pennun kotiuduttua. Ei tule odottaa siihen asti, että pentu on saanut rokotukset, sillä tällöin paras sosiaalistamiskausi on jo takanapäin. Tarjolla on monenlaisia pentukursseja riippuen siitä, mitä omistaja tahtoo oppia – kursseilla nimittäin on tarkoitus opettaa omistaja kouluttamaan pentua ja usein myös sosiaalistaa sekä tutustuttaa pentua maailmaan.
Muista, että pentu on vasta pentu! Älä oleta sen käyttäytyvän kuin hyvin koulutettu ja maailmaan tottunut aikuinen – auta sitä kasvamaan sellaiseksi. Anna pennun myös tehdä koiramaisia asioita: haistella, telmiä mutaojissa, kaivaa kuoppia ja tehdä asioita, joista se on kiinnostunut.
Jatka artikkeliin Koiranpentu tulee kotiin – valmistautuminen, pentuturvallisuus ja yhteiselo