Yrityksille

Voit tarjota TassuAvun lisäpalveluna omille asiakkaillesi. Yhteistyön myötä asiakkaasi saavat mahdollisuuden käyttää TassuApua tarjoamallasi käyttökoodilla. Saat asiakkaidesi lemmikeistään täyttämistä tiedoista työkaluja omaan palvelutoimintaasi ja pystyt personoimaan ja kehittämään palveluasi vastaamaan entistä paremmin asiakkaidesi tarpeita.

Olemme avoimia erilaisille yhteistyömuodoille, joten otathan rohkeasti yhteyttä ja jaat ideasi meidän kanssamme. Onnistunut yhteistyö suunnitellaan alusta loppuun aidosti yhdessä!

Nykyisiä yhteistyökumppaneitamme

OP Vakuutuksen eläinvakuutusasiakkaat saavat TassuApuun 3 kuukauden maksuttoman kokeilun. Etu myönnetään TassuAvun uusille asiakkaille, jotka käyttävät kampanjakoodina OP:n vakuutustunnusta.

Yhteistyössä Polarin kanssa tuomme aktiivisuusmittarien tuomat mahdollisuudet osaksi TassuApua.

Mahdollisia yhteisiä palvelupolkuja

Esimerkiksi eläinlääkäriaseman asiakkaat saavat TassuAvusta työkalun, jolla he voivat pitää kirjaa lemmikin sairauden oireista, lääkityksistä, hoidoista tai terveydestä ylipäätään. Tietoa voidaan käyttää apuna diagnoosien tekemisessä ja hoidon suunnittelussa. Vanhanaikaisen rokotuskortin sijasta rokotustiedot pysyvät pennusta saakka tallessa TassuAvussa ja lemmikin omistaja saa muistutukset rokotusten vanhenemisesta. Lisäarvona koira-asiakkaille TassuApu tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa, ja palvelustamme löytyy ainoa koirille suunniteltu tiedeperustainen digitaalinen kipumittari.

Koirakouluttaja tai harrastusvalmentaja voi tarjota asiakkailleen TassuAvun työkaluksi treenien kirjaamiseen ja seurantaan. TassuApu toimii mobiililaitteella kentällä sekä kotona tietokoneen äärellä. Treenit voidaan kirjata muistiin heti ja raportit treenien edistymisestä saa TassuAvusta suoraan sähköpostiin. Asiakkaasi treenipäiväkirjan seuraaminen auttaa yksilöllisen valmennusohjelman suunnittelemisessa ja ongelmakohtien havaitsemisessa.

TassuApu sopii myös työkaluksi esimerkiksi kilpa- tai harrastehevosen ruokinnan ja terveyden seuraamiseen. Voit tarjota TassuAvun työkaluksi asiakkaillesi tallipäiväkirjan pitämiseen. Ruokintaraporttien avulla hevosten ruokintaan erikoistunut ammattilainen pystyy suunnittelemaan hevoselle sopivan ruokinnan, jota ratsastaja voi seurata tallilla TassuApu-sovellukseen kirjaamalla.