Julkaistu

Miksi koira nuolee itseään tai ihmistä?

koira nuolee

Koira nuolee itseään ja esimerkiksi ihmistä useasta syystä. Koiralle on luontaista pestä ja siistiä turkkiaan nuolemalla. Sen sijaan esimerkiksi huulten nuoleminen voi olla merkki kivusta tai stressistä, se voi olla rauhoittava ele tai kieliä ruuansulatuskanavan ongelmasta kuten närästyksestä.

Nuolemisen ei tule olla jatkuvaa, vaan jatkuva, jopa pakonomainen nuoleminen on yleensä merkki siitä, että jotakin on vialla.

Jos runsas nuoleminen alkaa yllättäen, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa, näkyykö kyseisessä kohdassa esimerkiksi haava, vierasesine kuten piikki tai kivi, tai punkki. Liialliseen nuolemiseen kannattaa puuttua heti ennen kuin siitä tulee opittu tapa tai se aiheuttaa muita ongelmia, kuten ihotulehduksen.

Jatka artikkeliin Miksi koira nuolee itseään tai ihmistä?
Julkaistu

Miksi kissa nuolee itseään?

kissa nuolee itseään

Kissa nuolee itseään yleensä itsensä siistimiseksi tai esimerkiksi hajun levittämiseksi. Epänormaalia tai yltiömäistä itsensä nuolemista aiheuttavat mm. kutina tai muu ihoärsytys, kipu, stressi ja erilaiset sairaudet sekä infektiot. Toisinaan omistaja taas voi huomata, ettei kissa enää pese itseään yhtä paljon kuin ennen.

Jatka artikkeliin Miksi kissa nuolee itseään?