Julkaistu

Koirankasvattajan valinta – mistä tunnistaa hyvän kasvattajan?

Koirankasvattajan valinta on moniaskelinen prosessi, joka vaatii aikaa ja työtä. Etenkin ensikertalaisen voi olla vaikea tietää keneltä kannattaa ostaa koiranpentu tai mistä tunnistaa hyvän kasvattajan. Taustatyö on aina tärkeä osa hyvän koirankasvattajan valintaa.

Jos mietit, miten valita itsellesi sopiva koira tai koirarotu, voit lukea aiheesta lisää erillisestä artikkelistamme.

Jatka artikkeliin Koirankasvattajan valinta – mistä tunnistaa hyvän kasvattajan?
Julkaistu

Koiran hankinta – miten valita sopiva koira?

koiran hankinta

Koiran hankinta ja juuri sinulle sopivan koiran valitseminen koostuu useammasta osa alueesta: sinun on valittava oikea rotu, oikea kasvattaja, oikea yhdistelmä sekä oikea pentu tai aikuinen kodinvaihtaja.

Koiran hankinnan tulee olla myös harkittu päätös, ja elämäntilanteen sopiva uuteen perheenjäseneen. Koiranpennun ostohinta on esimerkiksi vain pieni osa kuluista, joita koiran omistamisesta koituu.

Rotujen välillä on suuria eroja niiden käyttötarkoituksessa, luonteessa sekä terveydessä. Toiset koirarodut sopivat ulkoileville ihmisille, toiset kaipaavat pelkän ulkoilun lisäksi kunnon työtä, kuten paimennusta tai metsästämistä. Osa roduista on luontaisesti pidättyväisiä vieraita ihmisiä kohtaan, osa taas rakastaa kaikkia. Kuitenkin roduissa esiintyy myös yksilöiden välillä suuria eroja. 

Lisäksi koira vie aikaa ja sitä täytyy kouluttaa ainakin perustottelevaisuuden osalta. Koiraa ei myöskään voi pitää koko päivää yksin, ja esimerkiksi lomamatkojen ajaksi sille täytyy löytää hoitopaikka. 

Jatka artikkeliin Koiran hankinta – miten valita sopiva koira?
Julkaistu

Koiranpentu tulee kotiin – valmistautuminen, pentuturvallisuus ja yhteiselo

koiranpentu tulee kotiin

Kun koiranpentu tulee kotiin, on paljon tehtävää jo etukäteen. Selvitä, mitä pentu saa mukaan kasvattajalta ja täydennä varusteet sen mukaan. Pennulla tulisi olla ensimmäisestä päivästä alkaen ainakin peti, lelu, ruoka- ja juomakupit, hihna ja panta/valjaat sekä ruokaa.

Myös koiran ensiapupakkaus on hyvä hankkia valmiiksi kaappiin, sillä pennut ovat tapaturma alttiita ja esimerkiksi usein aikuista alttiimpia maistelemaan haitallisia ja jopa myrkyllisiä aineita. Riippuen tavastasi opettaa sisäsiisteys, saatat haluta pissa-alustoja alkuviikkojen harjoittelua varten.

Varusteiden hankkimisen lisäksi kodista täytyy tehdä pennulle turvallinen paikka ja toisaalta suojata kotia pennulta. Myös perheen kesken on hyvä sopia pelisäännöt ja varsinkin neuvoa lapsia, miten tulevan koiran kanssa käyttäydytään.

Pentukurssi kannattaa varata myös ajoissa, ja koulutuksissa voi alkaa käydä heti pennun kotiuduttua. Ei tule odottaa siihen asti, että pentu on saanut rokotukset, sillä tällöin paras sosiaalistamiskausi on jo takanapäin. Tarjolla on monenlaisia pentukursseja riippuen siitä, mitä omistaja tahtoo oppia – kursseilla nimittäin on tarkoitus opettaa omistaja kouluttamaan pentua ja usein myös sosiaalistaa sekä tutustuttaa pentua maailmaan.

Muista, että pentu on vasta pentu! Älä oleta sen käyttäytyvän kuin hyvin koulutettu ja maailmaan tottunut aikuinen – auta sitä kasvamaan sellaiseksi. Anna pennun myös tehdä koiramaisia asioita: haistella, telmiä mutaojissa, kaivaa kuoppia ja tehdä asioita, joista se on kiinnostunut. 

Jatka artikkeliin Koiranpentu tulee kotiin – valmistautuminen, pentuturvallisuus ja yhteiselo
Julkaistu

Koiranpennun sosiaalistaminen

koiranpennun sosiaalistaminen

Koiranpennun sosiaalistaminen ja opettaminen yhteiskunnan kansalaiseksi on erittäin tärkeä tehtävä. Pentu saa elämälleen alun kasvattajalla, mutta työ ei ole suinkaan vielä valmis siinä kohtaa.

Koiranpennun sosiaalistamisessa on hyvä pitää mielessä se, että pentu voi tottua vain asiaan, joka on sille neutraali tai positiivinen. Kaikki harjoittelu tulisikin pitää niin helppona, ettei pennun tarvitse pelätä.

Jatka artikkeliin Koiranpennun sosiaalistaminen
Julkaistu

Koiranpennun liikunta

koiranpennun liikunta

Koiranpennun liikunta on tärkeää pennun kasvuaikana optimaalisen kehityksen kannalta. Sen tavoitteena on harjoittaa pennun kehonhallintaa ja kehittää fyysistä kehitystä tukevia järjestelmiä.

Espanjanvesikoira Pipsa aloitti jumppaamisen jo ennen luovutusikää pentuesisarustensa tapaan ja jatkaa jumppaamista läpi koko elämänsä. Luovutusikäisen Pipsan kanssa alettiin tekemään Aniforman pentujumppaa, jonka avulla tuetaan turvallisesti pennun kehitystä terveeksi aikuiseksi koiraksi.

Jatka artikkeliin Koiranpennun liikunta
Julkaistu

Koiranpennun kuivaruoka ja kuivaruokinnan aloittaminen

koiranpennun kuivaruoka

Koiranpennun kuivaruoka nousee ajankohtaiseksi, kun pennuille syntyy tarve lisäruualle emän maidon lisäksi. Dagsmark lanseerasi uuden penturuoan, Dagsmark Vimpelin, maaliskuussa 2021. TassuApu-tiimin eläinlääketieteen kandidaatti ja koirankasvattaja Tuulian espanjanvesikoira Pietan pennuilla oli kunnia päästä maistelemaan ruokaa ensimmäisten joukossa.

Alta voit lukea Tuulian ajatuksia koiranpentujen raakaruokinnasta sekä Dagsmark Vimpelistä. Vimpeli on maistunut pennuille hyvin, ja lihaan sekoitettuna kupit tyhjenevät alta aikayksikön.

Jatka artikkeliin Koiranpennun kuivaruoka ja kuivaruokinnan aloittaminen
Julkaistu

Miksi ostaa rekisteröity rotukoira tai -kissa?

rotukoira

Rekisteröity rotukoira tai -kissa – mitä hyötyä on rekisteröidyn lemmikin hankinnasta? Yksi tärkeimpiä valintoja lemmikin omistajana on uuden perheenjäsenen valitseminen. Tällöin on mietittävä millaisen koiran tai kissan haluaa jopa seuraavan 20 vuoden ajaksi sekä millaista kasvatustoimintaa haluaa tukea – mitä ostat, sitä tuet.

Tämä on erittäin tärkeää pitää mielessä varsinkin silloin, kun pienet karvaiset tassut tepastelevat edessä ja nappisilmät tuijottavat suloisesti. Lemmikin ostopäätöstä ei voi tehdä vain sydämellä, vaan järki on pidettävä mukana. Pelkän pennun ihanuuden ei saa antaa sokaista, vaan myös muihin tekijöihin tulee kiinnittää huomiota.

Rotukoiran tai rotukissan rekisteröimättömyydelle ei ole olemassa yhtäkään hyvää syytä. Rekisteröinti on tärkeä osa vastuullista kasvattamista.

Jatka artikkeliin Miksi ostaa rekisteröity rotukoira tai -kissa?
Julkaistu

Pätevä potilas – eläinlääkärikäynti koiran kanssa

pätevä potilas: eläinlääkärikäynti koiran kanssa

Eläinlääkärikäynti aran, jopa pelokkaan, koiran kanssa on stressaavaa niin koiralle kuin omistajallekin, mutta eläinlääkärissä on pakko käydä vähintään rokotuksilla.  Jo pennun kanssa kannattaa harjoitella eläinlääkärikäyntejä varten ja näin ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. Eläinlääkärikäynti ei ole koiralle mukava rapsutteluhetki, vaan yleensä eläinlääkärikäynnillä tehdään jotakin epämiellyttävää, jopa kivuliasta.

Myös stressaava omistaja aiheuttaa koiralle stressiä, jolloin noidankehä on valmis. Koiran kanssa voi kuitenkin harjoitella erilaisia eläinlääkärikäyntejä helpottavia taitoja, joiden avulla koira kokee eläinlääkärikäynnit edes hieman mukavammiksi.

Jatka artikkeliin Pätevä potilas – eläinlääkärikäynti koiran kanssa
Julkaistu

Koiranpennun ulkoilutus: Nanan pennut, osa 13

koiranpennun ulkoilutus

Koiranpennun ulkoilutus on pennuille iloinen, mutta myös väsyttävä kokemus. Nanan pennut lähtevät seitsemänviikkoisina bussimatkalle ja ihmettelevät ensilumea. Lue Tuulian kirjoituksesta alta miten pennut suhtautuivat lumeen ja millaista oli ihmetellä läheisen tallin hevosia. Lue myös muut Nanan pennut -sarjan osat.

Jatka artikkeliin Koiranpennun ulkoilutus: Nanan pennut, osa 13