Julkaistu

Koronavirus, koiran ulkoilutus ja hygienia

koronavirus koiran ulkoilutus

26.3.2020

Koronavirus COVID-19 on tällä hetkellä kuuma aihe ja vaikuttaa paljon arkeemme. Yhä useammat viettävät viruksen takia paljon enemmän aikaa kotona. Useista perheistä löytyy koira, jonka kanssa on ulkoiltava useita kertoja päivässä – tai ainakin koiran on päästävä edes omalle pihalle tekemään tarpeitaan. Ulkona liikkuminen ja koiran rooli viruksen leviämisessä voivat huolestuttaa omistajaa. Kyseessä on uusi koronavirus, josta ei vielä tiedetä paljoa, ja tämä lisää ihmisten epävarmuutta.

Vaikkakin Hongkongissa löydettiin koira, jonka COVID-19-testi oli lievästi positiivinen, ei ole viitteitä siitä, että koira tai kissa pystyisi välittämään kyseistä tautia ihmiseen. Tällä hetkellä siis ajatellaan, että hongkongilainen koira oli saanut tartunnan isännältään. Lue aiheesta lisää täältä.

COVID-19 leviää pääsääntöisesti ilmassa olevien pisaroiden välityksellä, jotka syntyvät koronaa sairastavan ihmisen yskiessä, aivastaessa tai puhuessa. Tehokkain tapa suojautua COVID-19 tartunnalta on huolellinen käsienpesu.

Jotkin koiranomistajat saattavat miettiä olisiko koirien tassut aiheellista pestä tai huuhdella lenkin jälkeen. WHO:n mukaan ei ole varmaa, kuinka pitkään COVID-19 virus selviää ympäristössä ja pinnoilla, mutta kyseinen virus näyttää käyttäytyvän muiden koronavirusten tavoin: COVID-19 säilynee pinnoilla parista tunnista useisiin päiviin. Säilyvyys vaihtelee olosuhteista kuten lämpötilasta ja kosteudesta sekä pinnan tyypistä ja materiaalista. THL kertoo, että nykytiedon mukaan pintojen kautta leviämisen osuus ei ole merkittävä. 

Yhden tutkimuksen mukaan kyseinen koronavirus säilyy jopa 2-3 päivää muovisilla ja ruostumattomilla teräspinnoilla. Kartonkipahvipinnalla virus säilyy sen sijaan noin vuorokauden ajan ja esimerkiksi kuparipinnalla vain neljä tuntia. Samassa tutkimuksessa havaittiin, että virus pystyy säilymään ilman pisaroissa jopa kolme tuntia ennen kuin pisarat laskeutuvat maahan. Useimmiten pisarat kuitenkin putoavat maahan nopeammin (van Doremalen ym 2020). 

Koska COVID-19 on uusi virus, sitä ei vielä tunneta kovin hyvin, vaikkakin uusia tutkimuksia tehdään ja julkaistaan koko ajan. 

Periaatteessa olisi mahdollista, että esimerkiksi koiran tassujen tai turkin mukana ulkoa kulkeutuisi kotiin koronavirus COVID-19. Nykytiedon valossa on kuitenkin epätodennäköistä, että tartunnan saisi koiran turkin kautta. Ei ole siis syytä pestä koiran tassuja, saati koko koiraa, aina ulkoilun jälkeen. Liian tiheä peseminen voi altistaa koiran mm. ihon kuivumisella ja hiivan liikakasvulle, jos turkki tai esimerkiksi tassuvälit ovat alituiseen kosteita. 

Koiran tassujen sijaan tulisi kosketeltavat pinnat kuten keittiötaso, ovenkahvat, hanat, kännykät ja vastaavat pestä usein, ja noudattaa muita THL:n antamia ohjeita hygieniasta. Näin tartuntaa ehkäistään tehokkaammin. Muutoin voimme yrittää tilanteen salliessa nauttia tästä ajasta, jolloin saamme viettää enemmän aikaa rakkaiden karvaisten perheenjäsentemme kanssa. Koiran kanssa oleskelu tunnetusti parantaa ihmisen hyvinvointia!

Voit lukea aiheesta lisää eläinlääketieteen tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti Anna Hielm-Björkmanin kirjoituksesta “Voiko koira tai kissa tartuttaa koronavirus covid-19 omistajaansa?”.

Lähteet

WHO (luettu 19.3.2020)

THL: Ajankohtaista koronaviruksesta (luettu 19.3.2020)

van Doremalen N, Bulshmaker T, Morris D, Holkbrook M, Gamble A, Williamson B, Tamin A, Harcourt J, Thornburg N, Gerber S, Lloyd-Smith J, Wit E, Munster V. Aerosol and Surface Stability of SARS-CoV-2 as Compared with SARS-CoV-1. NEW ENGL J MED 2020. doi: 10.1056/NEJMc2004973

TassuAvulla pidät lemmikkisi terveys- ja harrastustiedot kätevästi kännykässäsi ja seuraat esimerkiksi koiran kipua Helsingin yliopiston kehittämän kipumittarin avulla.

Uusimmat artikkelit