Koiran joulu on mahdollisimman turvallinen ja rauhallinen, kun tiedostaa lemmikkiperheissä jouluun liittyvät riskit. Joulu on ihanaa yhteistä aikaa perheen kesken, mutta tietyt jouluherkut ja joulukoristeet ovat haitallisia ja jopa vaarallisia perheen karvaisille jäsenille.
- Jouluherkut
- Joulukukat
- Kynttilät
- Joulukuusi
- Joulukoristeet
- Raketit ja äänipelko
- Vieraat
- Opettele hauskoja temppuja
Koiran joulu ja jouluherkut
Joulun viettoon kuuluu ihmisillä useita herkkuja, jotka ovat koirille haitallisia. Tällaisia herkkuja ovat esimerkiksi suklaa, kaakao, viinirypäleet, rusinat ja pähkinät kuten macadamia-pähkinä.
Mikäli epäilet koirasi syöneen haitallisia herkkuja, ota yhteys eläinlääkäriin. Mikäli syömisestä on kulunut mieluiten alle 30 minuuttia, maksimissaan 1-2 tuntia, on koira hyödyllistä oksettaa. Myrkytyksen ensiavusta voit lukea täältä.
Suklaan haitallisuus riippuu myös sen tummuudesta. Mitä tummempaa suklaa on, sen vaarallisempaa se on, sillä sen enemmän siinä on koiralle myrkyllistä teobromiinia. Varo myös, ettei koirasi pääse käsiksi ksylitolia sisältäviin ihmisten hammashoitotuotteisiin kuten pastilleihin. Ksylitolimyrkytyksen ensiapuna käytetään oksetuksen lisäksi tajuissaan olevalle koiralle tiheää ruokintaa, jolla ehkäistään ksylitolin aiheuttamaa verensokerin laskua.
Liiallinen rasvaisen ja suolaisen joulukinkun tai sen paistorasvan syöminen voi aiheuttaa koiralle ripulin, vatsanväänteiden ja runsaan juomisen lisäksi akuutin haimatulehduksen. Olethan varovainen myös kinkun paistoverkon kanssa. Se tuoksuu koiran mielestä hyvältä ja koira voi erehtyä syömään sen. Pahimmassa tapauksessa syöty verkko aiheuttaa suolitukoksen.
Joulukinkun luiden kanssa saa myös olla tarkkana. Luita syömään tottuneelle koiralle niitä voi antaa valvotusti maltillisia määriä, mutta liian suurissa määrissä tai luihin tottumattomalle koiralle ne voivat aiheuttaa ummetusta.
Koiran joulu on turvallisempi, mitä enemmän pitää ruuat lemmikkien ulottumattomissa. Joulukinkun lisäksi on oltava tarkkana myös jäähtymään jätettyjen ruokien kanssa, jottei koira pääse niihin käsiksi. Varo myös, ettei koira pääse syömään kohoamassa olevia taikinoita, sillä hiiva ja ruokasooda aiheuttavat mahalaukussa kaasuuntumista ja vatsanväänteitä.
Vaikka tuntuisi mukavalta ajatukselta antaa esimerkiksi porkkanalaatikkoa myös koiralle, kannattaa ottaa huomioon oman koiransa herkkävatsaisuuden aste. Joillekin koirille pienikin määrä normaalista poikkeavaa ruokaa voi aiheuttaa vatsavaivoja ja löysää ulostetta. Kellään ei ole hauskaa, jos koiran on päästävä jouluyönä tekemään tarpeitaan.
Kukat
Useat joulukukat ovat myrkyllisiä ja voivat aiheuttaa pureskeltuina tai syötyinä myrkytyksen. Myrkyllisiä joulukasveja ovat esimerkiksi joulutähti, hyasintti, marjakuusi, amaryllis, tulppaanit sekä jouluruusu. Varsinkin pennun kanssa kannattaa olla tarkkana, jottei se uteliaana päädy maistelemaan kukkia.
Koiran joulu ja kynttilät
Kynttilät tuovat ihanaa tunnelmavaloa kotiin, mutta koiratalouksissa ne ovat turvallisuusriski, mikäli niiden kanssa ei olla erittäin tarkkoina. Sijoita kynttilät sellaisiin paikkoihin, ettei koira vahingossakaan pääse kynttilään käsiksi tai kaada esimerkiksi tasoa, jolla kynttilä on. Älä jätä kynttilää koskaan palamaan valvomatta. Joidenkin koirien mielestä kynttilän steariini myös maistuu hyvälle, joten kiinnitä huomiota siihen, ettei koira pääse syömään kynttilöitä. Joulukuusessa ei kannata käyttää aitoja kynttilöitä ja muutenkin kannattaa harkita sähköisiä kynttilöitä.
Joulukuusi
Koiratalouksissa joulukuusen sijoitteluun kannattaa kiinnittää huomiota, jottei nelijalkainen ystävä vahingossa kaada sitä. Lisäksi varsinkin nuorelle tai pallohulluille koirille joulukuusen koristeet voivat olla vastustamattoman kiinnostavia.
Joululahjapakettien paperit, narut ja langat
Joidenkin koirien mielestä joululahjojen paketoimisessa käytettävät narut ovat hauskoja leluja, mutta niiden nieleminen voi johtaa lineaariseen vierasesineeseen koiran suolistossa, jonka seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Pakettinarut kannattaa siivota nopeasti avaamisen jälkeen koiran saavuttamattomiin ja huomioida myös esimerkiksi paketteja paketoidessa. Myös joululahjapaperi voi koiran mielestä olla ihana rapiseva lelu, jota on kiva repiä palasiksi ja maistella. Syötynä lahjapaperi voi aiheuttaa suolitukoksen.
Raketit ja äänipelko
Ilotulitteiden myynti alkaa jo 27.12., joten paukkuaran koiran kanssa kannattaa varautua satunnaisiin ilotulitteisiin jo Tapaninpäivän jälkeen. Vinkkejä uuteenvuoteen valmistautumiseen ja mahdollisimman mukavaan sekä turvalliseen uudenvuoden viettoon voit lukea täältä.
Koiran joulu ja vieraat
Koiran joulu voi olla stressaava myös vieraiden takia. Joillekin koirille kotiin tulevat vieraat ihmiset tai ylipäätään ihmispaljous voivat aiheuttaa stressiä, jos ne eivät ole tottuneet tilanteeseen. Järjestä lemmikille rauhallinen lepopaikka, jonne se voi vetäytyä turvallisin mielin nukkumaan.
Joulusta kannattaa nauttia, eikä ottaa liiallista stressiä. Kun muistaa huomioida koiran, koko perhe voi viettää hauskaa joulua.
Opettele hauskoja temppuja koirasi kanssa joulun aikana
Mikäli et vielä ole tutustunut TassuAvun temppujoulukalenteriin, voit kurkata kaikki luukut YouTube-kanavamme soittolistalta. Temppukalenterissa annamme temppuideoita sekä ohjeita eri temppujen opetteluun.
Koirat nauttivat, kun ne saavat tehdä asioita perheensä kanssa ja uusien temppujen opettelu on useiden koirien mielestä hauskaa – ja saahan niiden avulla tehtyä hauskan joulukorttikuvan ensi vuodelle. Voitte myös suunnata koiran kanssa pitkälle lenkille, josta nelijalkainen ystävä varmasti nauttii. Näin voi saada lisähauskuutta niin omaan kuin koiran jouluun!
Kirjoittaja
Tuulia Aherikko, ELL eläinlääkäri, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija