Julkaistu

Koiran kanssa matkustaminen Pohjoismaissa – Ruotsi ja Norja

Koiran kanssa matkustaminen Suomen ja Norjan välillä on kaikista helpointa. Koska sekä Suomi että Norja ovat ekinokokkivapaita maita, omistajan ei tarvitse hankkia koiralleen ekinokokki- eli heisimatolääkitystä. Riittää, että koira on tunnistusmerkitty ja sillä on rabiesrokotus voimassa sekä EU-passi.

Huomaa kuitenkin, että Norjassa eräät koirarodut ovat kiellettyjä eikä niiden kanssa voi matkustaa Norjaan. Kiellettyihin rotuihin kuuluvat esimerkiksi amerikanstaffordshirenterrieri ja dogo argentino.

Jatka artikkeliin Koiran kanssa matkustaminen Pohjoismaissa – Ruotsi ja Norja
Julkaistu

Koiran valeraskaus

koiran valeraskaus

Koiran valeraskaus ei ole sairaus vaan normaali tila. Koira luulee, että se on synnyttämässä tai synnyttänyt, ja sillä on tarve rakentaa pesää ja hoivata pentuja.

Jatka artikkeliin Koiran valeraskaus
Julkaistu

Koiran rokotukset

koiran rokotukset

Vastuullinen lemmikinomistaja pitää huolen siitä, että koiran rokotukset ovat aina ajan tasalla. Koirat liikkuvat ulkona ahkeraan ja ne voivat saada tartuntoja ihan ilman koirakontaktejakin. Useat tauteja aiheuttavat mikrobit säilyvät tartuntakykyisinä ympäristössä ja koira voi saada tartunnan esimerkiksi metsästä. Koiran rokotukset kannattaa kirjata itselleen muistiin, etteivät ne pääse umpeutumaan. Käytä apuna esimerkiksi TassuApua.

Jatka artikkeliin Koiran rokotukset
Julkaistu

Koiran lonkkavika – Maxin tarina

Koiran lonkkavika ja sen aiheuttama kipu voi olla vaikea huomata. Maxin lonkkaongelmiin havahduttiin ensimmäisen kerran koiran ollessa viisivuotias. Makuulta ylös noustessaan koira veti peränsä hitaasti ylös, mikä tuntui väärältä nuorella iällä. Kävimme tutkimuksissa eläinlääkärillä, ja takalonkat kuvattiin. Selvisi, että Maxilla on rakenteellinen vika lonkissa ja alkavaa nivelrikkoa. Sopivan hoitomuodon etsiminen alkoi ja samalla aloitettiin painon pudotus lonkkanivelten säästämiseksi.

Jatka artikkeliin Koiran lonkkavika – Maxin tarina