
Kesäaikaan ampiaisen pisto koiralla on yleinen, mutta inha vaiva. Koirat ovat luonnostaan uteliaita eläimiä, eivätkä ne yleensä osaa varoa ampiaisia. Maata haistellessaan koira saattaa helposti mennä liian lähelle ampiaista ja päätyä sen pistämäksi. Yleensä ampiaisen pisto koiralla syntyykin juuri pään alueelle, jopa suuhun.
Ampiaisen piston oireet koiralla ja allerginen reaktio
Ampiaisen pistos voi aiheuttaa koiralle allergisen reaktion: pistokohta ja sen ympäristö turpoavat ja alkavat kutista. Lisäksi pistokohta on yleensä kipeä. Pahimmillaan pisto aiheuttaa anafylaktisen reaktion, joka voi olla kohtalokas.
Varsinkin silloin, jos ampiainen on pistänyt koiraa suuhun tai nieluun, on vaarana hengitysteiden turpoaminen ja hengityksen vaikeutuminen tai jopa tukehtuminen. Tällaisissa tilanteissa anna koiralle heti kyytabletti ja ota sitten nopeasti yhteyttä eläinlääkäriin.
Yleensä kuitenkin ampiaisen pistos on koiralle suhteellisen vaaraton aiheuttaen vain hetkellisesti turvotusta, punoitusta ja kutinaa.
Ampiaisen pisto koiralla ja anafylaktinen reaktio
Anafylaktinen reaktio on äkillinen, allerginen yliherkkyysreaktio, jonka oireet leviävät koko kehoon. Anafylaktisen reaktion oireita voivat olla voimakas, nopeasti kasvava turvotus, kutina, hengitysteiden turpoaminen, koiran yleinen heikkous tai levottomuus, vaaleat limakalvot, ripuli, oksentaminen ja normaalia runsaampi kuolaaminen.
Jos ampiaisen pistoon liittyvän normaalin kutinan ja turvotuksen lisäksi koiralla ilmenee muita oireita ampiaisen pistoksen jälkeen, on syytä mennä eläinlääkäriin.
Voit pitää kirjaa oireista, jotta niihin on helppo palata ja verrata allergiaoireita vuosienkin päästä.

Ampiaisen piston hoito ja kyytabletit
Jos ampiaisen piikki on jäänyt pistokohtaan, pyri ensiksi poistamaan se esimerkiksi pinseteillä. Tämän jälkeen pese pistokohta viileällä vedellä. Pyyhkeeseen kiedotulla kylmäpakkauksella voi helpottaa kipua ja turvotusta.
Tulehtuneen pistokohdan puhdistamiseen voi käyttää kirvelemättömiä paikallispuhdistusaineita, ja kutinaa voi lievittää esimerkiksi hunajasuihkeella tai aloe vera -geelillä.
Hydrokortisonia sisältäviä kyytabletteja voidaan käyttää lievien allergisten reaktioiden, kuten juuri ampiaisen pistoksen, hoitamiseen. Kyytabletti laskee turvotusta ja vähentää tulehdusreaktiota.
Eläinlääkärille soittamalla saa omalle lemmikilleen sopivan annostus-ohjeen. Annostus on kutakuinkin 1 tabletti kymmentä painokiloa kohti, mutta enintään kolme tablettia. Jos olet saanut annostusohjeen, kirjaa se muistiin TassuAvun terveys- ja lääkepäiväkirjaan.
Jos turvotus ei laske muutamassa tunnissa tai se palaa takaisin tai haittaa eläimen hengittämistä, tulee olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Opi erottamaan ampiainen, mehiläinen ja kimalainen, lue tunnistusohjeet YLE:n sivuilta.
Kirjoittaja
Tuulia Aherikko, Eläinlääketieteen lisensiaatti, koirakasvattaja (kennel Tuituin) ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto -opiskelija