Koiranpentujen ensimmäiset viikot: Nanan pennut, osa 3

koiranpentujen ensimmäiset viikotKoiranpentujen ensimmäiset viikot ovat täynnä kehitysaskelia Tuulian kirjoittamassa Nanan pentujen kolmannessa osassa. Koiranpentujen painon kehitystä seurataan tarkasti, ja toisella viikolla pennut alkavat jo avaamaan silmiään ja harjoitella kävelyä. Lue myös Nanan pennut -sarjan ensimmäinen ja toinen osa.

Ensimmäiset päivät
Ensimmäinen viikko
Nanan ruokinta
Toinen viikko

Koiranpentujen ensimmäiset päivät: pennut alkavat vispata jalkojaan

9.10.2019

Nukuttuani synnytyksen jälkeen pari tuntia alkoi taas pentujen nosteleminen tissille ja varsinkin viimeisenä syntyneen pennun voinnin seuraaminen. Kirjasin myös saman tien pentujen syntymäpainot TassuApuun – punnitsin pennut siis heti niiden synnyttyä, ja kirjasin syntymäpainot ylös. Pienin pennuista oli 334 g ja isoin 390 g. 

Pennut alkoivat jo kolmantena elinpäivänään vispata jalkojaan, kun niiden masua rapsutteli.

Ensimmäinen viikko: koiranpentujen painon kehitys

14.10.2019

Pennut ovat kohta viikon ikäisiä, ja olen joka ilta punninnut pennut varmistaakseni, että jokainen koiranpentu kasvaa. Tissin imemisen jälkeen pullottava vatsa toki kertoo siitä, että pentu saa ruokaa, mutta näin aloittelevana kasvattajana en halua luottaa vain omaan silmääni, vaan saada konkreettisesti seurattua pentujen painon kehittymistä. 

koiranpentu makaa selällään ihmisen sylissä
Koiranpennulla on turvallinen olo ja se uskaltaaa nukkua selällään sylissä.

Nana katselee hieman huolissaan vierestä, kun nostelen pentuja vaa’alle, mutta se sallii asian kuitenkin. Nana ei koe tarpeelliseksi suojella pentuja meiltä ihmisiltä, mutta se haluaa olla visusti mukana seuraamassa, mitä teen pennuille. Ulkona emo suostuu käymään juuri pakollisen aikaa tarpeet tekemässä, ja sitten menemme nopsaan takaisin sisälle. Viime päivinä se on tosin halunnut kävellä muutaman lenkin hieman pidempänä.

Ensimmäisenä päivänä viimeisenä syntyneen pojan (vaaleansininen) paino laski, kaikkien muiden nousi. Ensimmäisen vuorokauden aikana tapahtuva painonlasku on normaalia, kunhan pentu saa siitä seuraavan vuorokauden aikana vähintään syntymäpainonsa takaisin. Ensimmäisen vuorokauden jouduin kyseistä pentua nostelemaan tissille juomaan, mutta jo toisena elinpäivänään se tunki muidenkin tisseille ja selvästi aikoi jäädä henkiin. 

Tykkään tosi paljon TassuApu Kasvattajat -palvelun pentujen painokäyrien vertailuominaisuudesta!

koiranpentujen painot tassuapu kasvattajat kuvankaappaus
Koiranpentujen painojen kehitys kahden ensimmäisen päivän aikana.

On erittäin mielenkiintoista seurata pentujen painon kehitystä, ja suoraan ilman erillistä vaivannäköä verrata niitä keskenään. Käyriltä näin hyvin, että kaikkien nro 1–4 koiranpentujen painot kehittyivät pari ensimmäistä päivää lähes samassa suhteessa ja että ensimmäisenä elinpäivänään painoa menettänyt pentu nro 5 kiri toisia kiinni toisena ja kolmantena elinpäivänään.

Emokoira Nanan ruokinta

koiranpentujen syömähetki
Nana pentujen kanssa.

Koiranpentujen ollessa noin viikon ikäisiä aloin hieman huolestua emon maidon riittämisestä. Nanalle maistui pari päivää ruoka hieman huonosti, ja osalla pennuista paino nousi vain noin 30 g/vrk. Nälkäiset koiranpennut kitisevät yleensä runsaammin, mutta meillä oli silti suhteellisen hiljaista – pennut eivät siis nähneet nälkää. Maitoa tuli kuitenkin selkeästi niukasti, koska pennut vaihtoivat tissejä tiuhaan tahtiin, eikä niiden mahat pullottaneet niin isoina kuin toivoa sopisi.

Tähän asti Nana oli syönyt emokoirille ja pennuille tarkoitettua turvottamatonta kuivaruokaa, kanalientä sekä koiranmakkaraa, jonka oli tarkoitus parantaa maistuvuutta. Lisäksi sille oli tarjottu useita kertoja päivässä vettä nenän eteen, koska se ei ollut halunnut nousta pentujen luota edes juomatelineeseen asetetun vesikipon luo. Lisätäkseni maidontuotantoa ja varmistaakseni että emo saisi tarpeeksi energiaa aloin turvottamaan nappulat sekä lisäämään lohiöljyä ja kalkkia ruokaan. Juotin Nanalle myös vielä enemmän kanalientä, jotta se saisi varmasti tarpeeksi nestettä.

koiranpentu imee sormea
Koiranpennuilla on vahva imurefleksi ja ne yrittävät imeä myös esimerkiksi sormia.

Turvotetut nappulat maistuvat Nanalle paremmin, ja pentujen painot lähtivät näiden muutosten seurauksena taas nousemaan vähintään 50 g/vrk. Valitettavasti minun kannaltani runsaampi nesteen antaminen tarkoittaa myös välillä yöllisiä ulkoiluja, jotta Nana pääsee pissalle. Päivisin pyörähdämme muutaman tunnin välein ulkona. Haemme vielä kultaista keskitietä sille, että maitoa tulisi hyvin, mutta yöllä ei pissattaisi. Normaalisti Nana syö päivässä noin 3 dl nappulaa ja 80 g lihaa. Nyt pentujen myötä se syö päivässä 800 g koiranmakkaraa ja noin 6–8 dl nappuloita kuivana mitattuna ja neljään annokseen jaettuna – hurjan paljon enemmän siis!

Nana on vuotanut vielä silloin tällöin eritteitä. Pissatessa huomaa, että kohdusta tulee vielä verensekaista eritettä. Tämä on kuitenkin ihan normaalia. Olen mittaillut muutaman kerran Nanan lämpöä, jotta huomaisin mahdollisen kohtutulehduksen. Lämmöt ovat onneksi olleet normaalit, noin 39 astetta.

Koiranpentujen toinen viikko: pennut avaavat silmiään

22.10.2019

koiranpentu kurkottaa
Koiranpentujen ensimmäiset viikot vierivät nopsaan, ja pennut täyttävät tänään kaksi viikkoa. Eilisessä punnituksessa kaikkien paitsi yhden pennun painot rikkoivat kilon rajan!

Pennut ovat saaneet riittävästi maitoa, ja ne ovat olleen lähes täysin hiljaa viime yöt. Myös Nana on antanut minun nukkua noin yhdeksän tuntia, eli olen löytäneet sopivan juottamisen määrän. Nana ei oikeastaan enää vuoda mitään, ja sen lämmöt ovat edelleen pysyneet normaaleina. Ulkona Nana viihtyy jo pidemmän aikaa, eikä sillä ole enää tulipalokiire juosta pentupesään heti sisälle päästyään.

Pennut ovat alkaneet avata silmiään. Aluksi pentujen silmissä on siniharmaa sävy, joka poistuu piakkoin. 

Koiranpentujen silmät aukeavat
Silmät aukeavat.

Pentujen kehityksessä on tapahtunut toinenkin iso harppaus: ne harjoittelevat jo kävelemistä! Tai no, ei sitä kävelemiseksi voi kutsua, mutta ne alkavat kokeilla huterien jalkojensa kantokykyä, eikä liikkuminen ole enää pelkkää luikertelemista ja mönkimistä.

koiranpentujen kävelyn opettelua
Kävelyn opettelua.

Pentupesästä on alkanut kuulua myös muutakin kuin ininää ja kitinää. Koiranpennut ovat alkaneet harjoitella haukkumista, vaikkakin niillä on vielä pitkä matka tuon jalon taidon täydelliseen hallitsemiseen. Pennut myös näkevät unia, ja aikuisten koirien lailla ne ulahtelevat ja nykivät jalkojaan unissaan. Myös alkeellista murinaa on alkanut kuulua.

Voit lukea leikkisien koiranpentujen elämän jatkosta seuraavassa osassa, joka julkaistaan pian.

Lue Nanan pentujen tarinan kaikki osat:

Osa 1: Pentujen odotus
Osa 2: Syntymä
Osa 3: Pentujen ensimmäiset viikot (tämä artikkeli)
Osa 4: Leikkisät koiranpennut
Osa 5: Tulossa pian


TassuApu on lemmikkisi terveys- ja harrastuspäiväkirja. TassuAvusta löydät myös tämän artikkelin kaltaisia vinkkejä lemmikkisi hoitoon.

Lue lisää artikkeleita koiran hoidosta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *